Minä vs juoksu

Viimeisen viikon aikana olen päässyt takaisin kaipaamilleni jumppatunneille ja myös salille. Juoksutreenit kun veivät viime kuukausina suurimman huomion, niin jäivät jumppatunnit aika vähille ja tätä jo aiemmin valittelinkin. Lisäksi sairastelu pitkitti taukoa entisestään. Voi sitä iloa, kun viikko sitten pääsin ensimmäistä kertaa moneen viikkoon vetämään kunnon salitreenin! Tällä viikolla pääsin ryhmäliikuntatuntien pariin takaisin, kun kävin vetäisemässä spinningin, BodyPumpin ja yhden suosikeistani eli BodyJamin.

Olen pitkään miettinyt suhdettani juoksuun. Vielä runsas 3 vuotta sitten inhosin juoksua, en voinut käsittää mikä siinä ihmisiä viehätti, että viitsivät lähteä lenkkipolulle. Osittain juoksuinhoni johtui aiemmasta huonosta kunnostani ja osittain myös varmaan siitä, etten ollut oikeastaan koskaan kunnolla juossut lenkkiä. Salillakin välttelin juoksumattoja. Eräs keväinen päivä kuitenkin lähdin jostain päähänpistosta johtuen kokeilemaan lenkkipolkua tarkoituksena juosta (eli hölkätä) niin pitkään kuin jaksan/viitsin. Jalkaan vedin äitini uusvanhat lenkkitossut, jotka sain lahjoituksena, kun olivat hänelle liian pienet. Yllätyin täysin, kun juoksu ei tuntunutkaan niin hirveältä kuin olin kuvitellut! Kilometrejä kertyi ja koukkasin aina uuden mutkan lisää ennen kuin lopulta käännyin kotiin. Kilometrimäärästä en tiedä, mutta kokonaiskesto oli peräti tunti! Siitä se sitten lähti. Pian kävin ostamassa uudet juoksukengät ja aloin tallaamaan lenkkipolkuja enemmän ja uskaltauduin myös juoksumatolle. Neljä kuukautta myöhemmin osallistuin ensimmäiseen juoksukisaani Midnight Runille (10 km). Kisassa loppuaikani oli parempi kuin tavoiteaikani ja ajatus puolimaratonista alkoi viriämään. Samana syksynä tuttavani houkuttelemana uskalsin myös sisäjuoksutunnille mukaan, vaikka olin varma, etten jaksaisi kyseistä tuntia. Jaksoin ja hyvällä fiiliksellä. Joululahjaksi sitten sain osallistumisoikeuden puolimaratonille seuraavaksi kevääksi. 

Tällä hetkellä olen siinä pisteessä, että takana on 3 vuotta juoksuharrastusta, sisältäen 3 puolimaratonia ja 3 kympin kisaa. Kuitenkin aina puolimaratoonille treenatessani tulee mieleen, että pidänkö tästä niin paljon, että haluan vain keskittyä juoksemiseen. Aina kisojen jälkeen juoksu on jäänyt pitkäksi ajaksi tauolle tai hyvin vähälle, kunnes taas olen aloittanut seuraaviin kisoihin treenaamisen. Kisat ovat alusta asti olleet minulle se näyttämisen paikka, sillä olen periaatteessa lähtenyt liikkeelle nollasta (no siitähän kaikki ovat joskus lähteneet) ja haluan näyttää itselleni ja muille, että pystyn tähän ja parantamaan aikaani. Monesti tosiaan tulee mieleen, että onko pakko juosta, jos se tuntuu pakkopullalta? Onko pakko osallistua niihin kisoihin, jos jo treenatessa tuntuu siltä pakkopullalta? Eivät kaikki lenkit ole pakkomenoa, mutta lenkki toisensa jälkeen alkaa puuduttamaan ja haluaisin harrastaa jotain muuta lajia. Kuitenkin sieltä taas nosti kätensä se kunnianhimoinen maratonista haaveileva juoksija, joka aina unohtaa sen tosiasian, että "pelkona" on taas se juoksun muuttuminen pakkopullaksi. Ja totuushan on, että maraton vaatii vielä enemmän panostusta kuin puolikas.

Nyt olen päättänyt ottaa aikalisän tämän juoksun tai lähinnä juoksukisojen suhteen. Tässä vaiheessa voinen kertoa, että ennen keväistä HCR:a olin monta viikkoa miettinyt, että jos kisa menee hyvin ja parannan aikaani, jatkan treenaamista kohti elokuun maratonia. Puolikas ei mennyt hyvin ja maraton jäi haaveeksi.  Nyt olen tyytyväinen, etten tuohon urakkaan lähtenyt ainakaan tänä vuonna, sillä en tiedä millä pakolla olisin koko kesän jaksanut treenata. Tykkään harrastaa monipuolisesti eri lajeja ja huomaan sen liikunnan ilon päästessäni jälleen suosikkitunneilleni salille. Ehken minä olekaan se juoksukisojen aktiivikävijä, mutta kuitenkin se juoksija, joka käy lenkkipoluilla omasta ilostaan eikä treenipakosta. Maratonunelmaani en kuitenkaan hautaa, mutta haluan nauttia liikunnan ilosta ja eri lajeista :)