lauantai 20. heinäkuuta 2013

Hyviä ja huonoja treenipäiviä

Vedin tällä viikolla kaksi juoksulenkkiä samalla reitillä. Muuta samaa näissä kahdessa lenkissä ei ollutkaan. Ensimmäisen lenkin lähtökohtana oli fiilis, että ei yhtään huvita lähteä juoksemaan, mutta kun ei ollut muutakaan tekemistä ja salillekaan en päässyt ollessani mummolassa keskellä maaseutua, niin päätin sitten kuitenkin lähteä lenkkipolulle. Mielummin kyllä olisin istunut keinussa ja tuijottanut seinäkelloa, sillä pelkkä ajatus juoksemisesta tuntui sillä hetkellä raskaalta ja tylsältä. Ja raskaalta ja tylsältä se juokseminen tuntuikin, vähän kuin suossa olisi mennyt. Matka tuntui pidemmältä kuin koskaan ennen ja matkaa oli kuitenkin vain 5,6 km. Lenkin jälkeenkään fiilis treenistä ei ollut niin hyvä kuin yleensä treenin jälkeen. Ihan sama vaikken olisi mennyt juoksemaan, mutta tulipahan käytyä... Kaksi päivää myöhemmin vedin saman lenkin ja ihan eri fiiliksellä. Sillä kertaa fiilis oli lähtökohdiltaan parempi ja lenkille lähteminen tuntui hyvältä ajatukselta. Askel kantoi ja rullasi paremmin. Tämän lenkin jälkeen oli paljon parempi fiilis ja lenkki tuli mentyä yli 3 minuuttia nopeammin kuin edellisellä kerralla. Kaksi samaa treeniä, mutta kuitenkin kaksi eri treeniä.

Tänään oli tarkoituksena vetästä yhdistelmä spinning+pumppi. Tunnit olivat aamupäivällä, joten herätyskelloahan siinä sai vedellä päälle. Kuitenkin jo yöllä alkoi tuntumaan, että taitaa jumpat jäädä väliin, kun vielä neljän aikaan aamuyöstä katselin kelloa ja ihmettelin, kun uni ei tule. Ja niinhän siinä kävi. En olisi viiden tunnin yöunien jälkeen mitenkään jaksanut raahata itseäni ylös eikä kroppakaan varmaan olisi ollut treenikunnossa lyhyiden unien jälkeen, joten käänsin kylkeäni ja posotin vielä pari tuntia lisää unta palloon. Sikäli harmi, koska olisin kaivannut kunnon hikirääkkiä spinningin muodossa. Päädyin kuitenkin menemään salille iltapäivällä ja vetämään kunnon lihasrääkit hikirääkin sijaan.

Mikään pakkohan ei ole treenata, jos fiilis korvien välissä ja jaloissa sanoo "ei". Tykkään myös nukkua (erityisesti aamulla pitkään), joten liian lyhyet yöunet ovat joskus ohittaneet treenin. Ja toisaalta uni on myös tärkeää palautumisen kannalta. Liikunnasta kuitenkin pitäisi tulla hyvä olo niin fyysisesti kuin henkisesti, eikä sen pitäisi olla pakkopullaa. Onneksi nuo huonot treenipäivät ovat harvassa ja yleensä osaan jättää sellaisina päivinä treenit väliin, enkä puske niitä pakolla läpi.

Tänään soi: P!nk ft Nate Ruess - Just Give Me A Reason 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti