sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Salitreeniä ja vaihtoehtoista ruispizzaa

Kesän paras kulkuneuvo
Vetäsin toissapäivänä aika tiukan salitreenin, sillä lihasrääkkiä kesti 1 h 45 min! Yleensä salitreeni kestää max reilun tunnin ajan lämmittelyt mukaan lukien, mutta nyt vedin hieman överiksi. 25 min vetelin crosstrainerilla, mutta muuten viihdyinkin lihastreenin puolella. Kokeilin salilla muutamia laitteita, mitä en ollut ennen käyttänyt ja kivoja uusi tuttavuuksia olivatkin. Parin päivän ajan on kyllä tiennyt tehneensä jotain, sen verran on lihaskipuja havaittavissa, mutta onneksi se on hyvä tunne ja ne on edelleen ne lihakset mitkä kipeytyy ja kehittyy :) Tämän viikon treenit ovatkin painottuneet loppuviikkoon, joten ei mikään ihme, että pyörä tuntui eilen hieman raskaalta ja askel ei ollut tänään lenkillä niin rullaava.

Testailin tänään ruispizzaa omalla reseptillä. En halunnut tehdä peruspizzaa ja kokeilinkin hieman terveellisempää versiota. Pakasteessa oli muutamia ruisleipäpussien jäämiä ja ajattelin hyödyntää ne, koska eivät kuitenkaan ikuisuuksia siellä säily. Eilen olin ostanut juustoa ajatuksella tehdä niistä ruisleipäpaloista ja kinkusta jämäleipiä, kun kaappeihin en ole hirveästi viittinyt ostaa ruokaa loman aikana. Ajatus leivistä ei kuitenkaan houkutellut, joten päätin kokeilla hyödyntää blenderiä, joka on viime päivinä uskollisesti sekoittanut smoothiet joka aamu. Ruispizzan tein seuraavalla ohjeella, hyödyntäen periaatetta mitä kaapista löytyy:

Pohja:
5- 6 palaa ruisleipää (pakkasesta löytyi Ruispaloja ja Reissumiestä)
n. 1 rkl oliiviöljyä
n. 1 dl vettä
ripaus suolaa
n. 1 dl juustoraastetta
En käyttänyt mittoja, joten määrät on arvioitu.

Täytteet:
ketsuppia
chilikastiketta
ananasta
Ohuen ohut naudanpaistia
juustoraastetta
oreganoa

Leivät pilkotaan blenderiin, pyöräytetään niin kauan, että on sopivaa purua. Mukaan oliiviöljy, vesi, juusto ja suola. Seos levitetään pellille tiiviiksi levyksi. Päälle täytteet. Uuniin 250 astetta ja n. 10 min.

Pohja pysyi yllättävän hyvin kasassa, vaikka vähän epäilin sen hajoavan siinä vaiheessa, kun leikkaan palan ja siirrän sen lautaselle, mutta pysyi kuitenkin kasassa. Tokihan se hieman mureni sitten, kun alkoi syömään. Tulokseen kuitenkin olin tyytyväinen ja muistutti kuin muistuttikin pizzaa. Hyvin maistui ja varmasti terveellisempi kuin normipizza. Kehittelyn varaa vielä toki on :) 

Tämän viikon treenit:
ma, ti, ke: -
to: juoksulenkki
pe: sali+crosstrainer
la: -
su: juoksulenkki

Tänään soi: radio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti