Virtuaalispinning ja oikea hiki

Olen välillä harmitellut sitä, että jumppatunteja ei ole iltapäivisin ja ensimmäiset tunnit alkavat arkisin yleensä vasta 16.30. Normaalipäivinä tuo 16.30 onkin sopiva aika, mutta niinä päivinä, kun pääsen jo aiemmin töistä olisi kiva päästä jumppaan hakemaan hiki pintaan samantien, eikä odotella (alku)iltaan asti. Nyt asiaan on tullut muutos, kun Sats on alkanut tarjoamaan VirtualCycling-tunteja. Näillä tunneilla pyörii ennaltanauhoitettu ohjelma spinningsalin valkokankaalla. Tunteja on 30, 45 ja 55 minuutin pituisina ja ne vaihtelevat kahdella eri intensiteettitasolla. Tunnit on otettu ohjelmistoon juuri sen vuoksi, että tunteja olisi tarjolla lähes koko salin aukioloajan niinäkin aikoina, kun kävijöitä on vähän.

Pääsin tänään töistä jo aikaisemmin iltapäivällä ja niinpä suuntasin testaamaan 45 minuutin pituisen 1 tason tunnin. Olin jo valmistautunut valloittamaan salin yksin omalle treenilleni, mutta viime hetkellä saliin ryntäsi toinenkin polkija. Ohjelma pyörähti käyntiin valkokankaalle ja ensimmäisenä kerrattiin säädöt pikaisesti ja sitten vain polkemaan. Ohjaus tapahtui englanniksi ja näytöllä pyöri kolmen ohjaajan joukko pyöriensä päällä. Ohjelma oli jaettu kolmeen osaan ja niiden intensiteettitaso oli koko ajan näkyvissä kulloisenkin osan aikana. Osien välillä oli minuutin palauttelutauko. Alkuun lähdettiin alkuverryttelyyn ja sen jälkeen nostettiin intensiteettiä eri tavoilla ja loppuun vielä jäähdyttelyt ja nopeat venyttelyt. Tekniikka ja "liikkeet" olivat samoja kuin normitunneillakin eli polkemista istuen ja seisten, välillä intervalleja, kiihdytyksiä ja mäkeä. Musiikki soi taustalla, mutta oli lähinnä aika yksitoikkoinen jumputus.

Tuntia oli suhteellisen helppo seurata, tosin ihan en pystynyt arvioimaan intensiteettiä samalla tavalla kuin normitunneilla. Tästä esimerkkinä se, kun sykkeen olisi pitänyt olla jo 80 % maximista, ei vastusta tai nopeuttaa edes lisätty ja alkuun jäinkin ns. kylmäksi näissä kohdissa ennen kuin omaehtoisesti jatkossa lisäilin vastuksia. Hiki tuli, mutta koen, että saan spinningtunneista enemmän irti, kun ohjaaja on paikan päällä "käskyttämässä". Tämä on kuitenkin hyvä vaihtoehto juuri niihin alkuiltapäiviin, kun kaipaan jumppia, enkä halua mennä salille painoja kolistelemaan :)

Raparperia lautasella

Raparperi on minun ruokalistallani aika vieras aine, sillä en muista vuosiin siitä mitään tehneeni. Keräsin mukaani joitakin raparperin varsia mummolakäynnilläni ja pitihän ne johonkin hyötykäyttöön saada. Osan pakastin palasteltuna odottamaan myöhempää ideaa raparperiruoasta ja osasta testailin raparperi-kaurapaistosta kahtena eri versiona, lähinnä niissä eroksi tuli makeutus.
 
3 dl kaurahiutaleita
2 raparperin vartta
3-4 rkl hunajaa/sokeria
1 tl kanelia
2 rkl oliiviöljyä

Kaurahiutaleet, kaneli, öljy ja hunaja/sokeri sekaisin. Raparperit muiden aineiden joukkoon ja kaadetaan tasaisesti öljyttyyn/voideltuun uunivuokaan tai vaihtoehtoisesti raparperit uunivuoan pohjalle ja päälle muut aineet. Uuniin 200 astetta ja n. 12 min.

Paistos kannattaa syödä jonkun lisäkkeen kanssa, sillä yksistään syötynä on vähän "tylsä". Makea herkku tämä ei ole, vaikka hunajaa/sokeria siihen tuleekin. Itse olen testannut vaniljakastikkeen ja maustamattoman jogurtin kanssa ja hyvin toimi. Toimiva vaihtoehto on myös vaniljamaito, sillä kun en muutakaan lisäkettä keksinyt, laitoin desilliseen maitoa hieman vaniljasokeria ja kaadoin paistoksen mukaan. Raparperihan sisältää oksaalihappoa, mikä sitoo kalsiumia elimistöstä eli ei ole suurina määrinä hyväksi. Sen vuoksi maitotuotteiden nauttiminen raparperin kanssa on suositeltavaa. Muutenhan raparperi on terveellinen kasvis. Finelin sivuilta löytyy ravintosisältö, mikä kertoo raparperin sisältävän mm K- ja C-vitamiinia.

Takaisin ruotuun!

Niinhän siinä tosiaan kävi, että puolimaratonin jälkeen iski flunssa ja piti enemmän ja vähemmän otettaan runsaan viikon ajan. Uupumus oli se pääsyy miksi en meinannut päästä liikkeelle ja toipua. Palasin töihin yhdeksi päiväksi ja olin heti seuraavana päivänä taas pois. Fiksua oli mennä kokeilemaan työntekoa puolikuntoisena... Orastavassa flunssassakaan ei siis kannattaisi vetää rääkkiliikuntasuoritusta, sillä se taisi olla suurin syy siihen miksi toipuminen kesti niin kauan. Mutta enpähän olisi halunnut HCR:a jättää väliin, joten näillä mentiin. 1,5 viikkoa liikkumatta ja pikku hiljaa alkoi korvien välissä kiristää ja sen huomasi. Pari päivää pidin pakolla lepoa flunssan oireiden helpotuttua, jotten taas ottaisi takapakkia, kun lähtisin liian aikaisin liikkeelle. Kolme päivää sitten uskalsin jo aloittaa kevyet työmatkapyöräilyt ja tänään vihdoin pääsin liikunnan makuun uudelleen! Vaikka hetki sitten vannoin, että juoksu jää tauolle, niin arvata voi, että juoksupolulle palasin ensimmäisenä :) En malttanut mennä salille ihanan aurinkoisena päivänä, joten juoksukengät jalkaan ja menoksi! Reilu puoli tuntia menin tuttuja lenkkipolkuja pitkin ja kyllä oli hieno fiilis sen jälkeen. En voi olla harrastamatta liikuntaa pitkää aikaa, se on minun elinehtoni!

Kesälenkkivaatteet, ou jeah!

Kipeänä söin mitä sattui sillä periaatteella, että kipeänä saa syödä mikä maistuu ja mitä haluaa. Eli jäätelöä. Ja jäätelöä. Ja kaikkea muutakin, mitä en yleensä syö, vaaleaa leipää, Riisifruttia, valmisruokia... Salaatti ei juurikaan maistunut. Töihin palattuani ja ruoan taas alkaessa maistua joltain, oli hieno tunne syödä kanasalaattia kera kaipaamani raejuuston. Ja nyt sitä jäätelöäkin voi syödä hyvällä omatunnolla, kun alkaa taas kuluttuamaan enemmän :) Kai sitä ruoankin suhteen on jonkinlainen tapojensa orja. Takaisin siis ruotuun liikunnan ja ruoan suhteen.

Kaksi vuotta painonpudotuksen jälkeen, mission accomplished!

Varastossani on pitkään lojunu pari jätesäkillistä vaatteita matkalla kirppikselle, mutta sinne asti ne eivät ole vielä päätyneet omasta laiskuudestani johtuen. Päädyin penkomaan näitä pusseja ja sieltä löytyi myös isoiksi jääneitä vaatteita, joita piti tietysi kokeilla vertailun vuoksi. Ja kyllähän sitä eroa oli sinne 4 vuotta vanhoihin vaatteisiin. Löysin useammat housut kokoa XL tai 44, mutta nuo kuvassa olevat housut ovat kokoa 46!! En edes muista käyttäneeni tuon kokoisia housuja. Ehkä asiaa silloin lievitti se, että housut oli ostettu Englannista ja siellä kokoa 18, joten koko "ei tuntunut" samalta Suomessa ;) Yhdet säkistä löytyneet housut kokoa 44, muistan kiristäneen vyötäröltä ja ne housut olivat iso tekijä, minkä vuoksi päätin pudottaa painoa. Muistan olleeni työpaikan koulutuksessa joskus helmi-maaliskuussa 2010 ja päälläni oli ne tietyt housut, mitkä puristivat vyötäröltä ja niitä oli inhottavaa pitää jalassa. Olin tyytyväinen, että päälläni oli silloin löysä paita, jonka vuoksi jenkkakahvat ja "ylipursuava" vatsa eivät näkyneet muille. Se oli epämiellyttävä koulutus kiitos niiden housujen ja aiheena kaiken lisäksi diabetes! No tuosta hirveästä koulutuksesta se sitten lähti ja hyvä niin :) Siitä on aikaa runsas 4 vuotta. 2 vuotta sitten olin saanut operaation elämäntapamuutos siihen malliin, että 25 kg oli pudonnut.

Huhtikuu 2010

Ja samat housut nykyään 4 vuotta myöhemmin!

Seuraan painoani edelleen vähintään kerran viikossa ja tulen jatkossakin seuraamaan. Moni sanoo ettei painoa kannata seurata, jos on tyytyväinen oloonsa ja tietää olevansa normaalipainoinen. Minä seuraan silti, sillä en halua niitä kiloja enää takaisin. Kulutukseni ja syömiseni vastaavat aika hyvin tällä hetkellä toisiaan, mutta välillä tulee niitä herkkukausia, jolloin paino saattaisi hyvin lähteä nousuun. Haluan olla tietoinen missä mennään vaa'an kanssa, jotta tarpeen mukaan pystyn vähän pihistämään herkuttelusta tai vaikka liikkumaan hieman enemmän :) Painonpudotuksen jälkeen seuraavat 2 vuotta ovat ne tärkeimmät sen suhteen pystyykö pudotetun painon pitämään poissa. Minulla nuo 2 vuotta ovat nyt siis täynnnä ja tavoite saavutettu! Paino on noussut kahden vuoden aikana max 4 kg, tällä hetkellä lukema on +2 kg siitä mihin sen sain pudotettua 2 vuotta sitten. Näissä suunnilleen samoissa lukemissa on pysytty ja hyvä niin. Nuo housut päätyvät jatkossakin sinne jätesäkkiin ja kirppikselle, eivät enää minun jalkaani!! Tässä olen ja tässä pysyn :)

Kehon kuuntelun jalo taito

Puolimaratonista on nyt vajaa kolme päivää aikaa ja palautuminen siitä on edelleen käynnissä. Seuraava päivä eli sunnuntai sujui hyvin, mitä nyt jalat olivat kipeät. Iltaa kohden kuitenkin alkoi tulemaan tunne, ettei kaikki ole kunnossa, olo tuntui hieman heikolta. Seuraavana aamuna kuitenkin suuntasin töihin ja sinne päästyäni totesin, ettei työnteosta tulisi mitään. Työkaveritkin passittivat lepäämään ja näin otin suunnaksi kodin. Olo oli heikko, vatsa tuntui oudolta, kurkku kipeä ja väsytti. Verenpaineen ehdin mitata töissä ja hieman kohollahan se oli, joten tiesin, ettei kaikki ollut kunnossa. Juoksusta palautuminen oli jäänyt täysin kesken vatsakipujen ja horkan vuoksi ja sinä iltana syömäni ruoat ja juomani nesteet eivät todellakaan olleet riittäviä rankasta suorituksesta palautumiseen. Sunnuntai oli äitienpäivä, joten silloinkin tuli istuttua kahdessa kahvipöydässä ja varsinainen ruoka jäi kokonaan väliin. Nesteitäkään en muistanut tarpeeksi silloin juoda. Kyllähän nämä syömiset ja juomiset pitäisi olla ihan perusasioita, mitkä pitäisi aina muistaa tehdä. Koulussakin perehdyin hiljattain näihin asioihin, joten on se kumma, miten en sitten osannut noudattaa ohjeita. Sunnuntaina olo oli hyvä, joten en varmaan senkään vuoksi enempää kiinnittänyt huomiota palautumiseen.

Levon hetkiä

Eilinen meni huilatessa ja nukuin jopa päiväunet, mitä en juuri koskaan tee. Kahden edellisen yön unet kun olivat jääneet hyvin huonoiksi. En tiedä kävikö elimistö vielä niin kierroksilla, etten saanut nukuttua vai mikä vaivasi. Eilen elättelin jo toivoa, että tänään suuntaisin takaisin töihin, mutta toisin kävi. Illalla kurkku alkoi ärtymään enemmän ja limaa valui nieluun niin, etten meinannut saada unta. Tänään aamulla oireet jatkuivat, joten pitkin hampain piti jälleen myöntää ettei töihin ollut asiaa. Monesti olen flunssassa ollut töissä, mutta nyt järki voitti, sillä elimistö selvästi viestitti levon tarpeesta. Täällä taas makoillaan sohvalla, seurana tv:n laatuohjelmat ja teemuki ja jälleen toiveena on nopea toipuminen ja huomenna töihin paluu. Pää kehoittaa vain painamaan eteenpäin, mutta elimistö sanoo ei!  Nyt lienee hyvä opetella se kehon kuuntelun taito. Eivät ne vatsan pistot, horkka, heikko olo ja flunssa kerro terveestä kehosta, vaan että jokin on vialla.

Mikä tähän kaikkeen sitten ajoi? Raju liikuntasuoritus ja sen lisäksi vielä työstressi lisäsi sairastumisen riskiä. Stressihän laskee puolustuskykyä ja rajun liikuntasuorituksen jälkeen on myös suurentunut riski sairastua. En ehkä ollut tarpeeksi hyvin treenannut kisoja varten, kun kävi miten kävi. Liikuntamäärät ovat pysyneet jo vuosia samana, mutta juoksupoluilla olen käynyt aiempia vuosia vähemmän. Lisäksi jo kisapäivänä kärsin lievästä kurkkukivusta. Vatsapistoihin/kramppeihin en keksinyt järkisyytä. Palleaahan joskus pistää juostessa ja lisäksi nesteen imeytymisessä on voinut olla häiriötä. Horkka oli todennäköisesti seurausta vatsan tilanteesta, palelemisesta ja siitä, että elimistö reagoi voimakkaasta ylirasitukseen. Palautuminen jäi myös siis kesken. Ei siis mikään ihme, että kävi niin kuin kävi. Diagnosoin itselleni akuutin ylirasitustilan. Tämä on siis oma päätelmäni ja voi mennä täysin pieleen, mutta ainakin oireet viittaisivat siihen: väsymys, neste/energiavaje ja niistä johtuva puolustuskyvyn heikkeneminen ja flunssa. Hoitomuoto on kuitenkin yksinkertainen: lepo!! Ainakin tällä kertaa oppi meni perille kantapään kautta ja varmasti muistaa jatkossakin, että elimistö kertoo hyvin missä mennään ja sen kuuntelu on tärkeää :)

HCR 2014 ja kuinka siinä kävikään

Helsinki City Run eli HCR 2014 on takanapäin ja näistä kolmesta juoksemastani puolimaratonista oli kyllä ehdottomasti se raskain. Tiesin, että juoksukunto ei välttämättä ole niin hyvä kuin kahtena edellisenä vuonna, koska juoksukilometrejä oli nyt alla vähemmän. Lähtöviivalle kuitenkin asetuin toiveena parantaa viime vuotista aikaa. Musiikit korville ja sykemittari päälle ja menoksi! Lähdin tapani mukaan liikkeelle kovaa, pari ensimmäistä kilometriä meni noin 5,10 min/km, mikä on itselleni liian kova vauhti ja tiesin sen tulevan hidastumaan. Siitä se pikkuhiljaa alkoikin hieman hiipumaan, mutta 10 kilsan kohdalla kellotin ajan 58,07 min, mikä enteili viime vuotisen ajan parantamista. Juoksu ei tuntunut tänäkään vuonna oikein hyvältä missään vaiheessa, koska tiesin meneväni liian kovaa. Mutta mottoni mukaan "pain is temporary, pride is forever" mentiin eteenpäin. 

Ongelmat alkoivat n. 16 kilsan kohdalla, kun oikeaa puolta vatsaani alkoi pistämään/kramppaamaan voimakkaasti. Taistelin kuitenkin vielä vähän matkaa juosten, mutta sitten oli tehtävä päätös vauhdin hidastamisesta. Tiesin, etten voi juosta entistä vauhtia, koska pistos tuntui niin voimakkaana ja sattui joka askeleella. Juoksu muuttui kävelyksi, mikä hieman helpotti pistosta. Vaikka elimistön kannalta päätös tuli oikeaan aikaan, kävi se mielen päälle enemmän. Tuntui kuin olisin pettänyt itseni, kun en muka pystynyt jatkamaan täysillä eteenpäin ja jouduin luopumaan ajatuksesta parantaa aikaani. Pysähtyä en kuitenkaan aikonut ja päätin, että matka jatkuu vaikka kontaten maaliin asti. Kävelin ehkä sata metriä ja yritin uudelleen juoksua, mutta eihän siitä tullut mitään, kun piston tunne palasi. Eipä auttanut muu kuin jatkaa matkaa kävellen. Pieniä pätkiä pystyin välillä kevyesti juoksemaan, mutta suurin osa seuraavasta kolmesta kilometristä meni kävellen. Vatsan tilanne onneksi helpotti ja kolme viimeistä kilometriä uskalsin juosta, mutten kovin kovaa. Jalat myös alkoivat tuntumaan pökkelöiltä, mutta sitkeästi taistellen juosten menin viimeiset kilometrit ja  maaliviivan yli! Eihän sitä Olympiastadionilla kehtaa kävellä maaliin :)  Loppuajaksi kellotin 2.14.41. Aika painui melkein 10 minuuttia viime vuotta huonommaksi, mutta näissä olosuhteissa en voi olla kuin tyytyväinen, että pääsin maaliin asti. Pahimman vatsapiston aikana kävi jopa keskeyttäminen mielessä, mutta periksi en voinut antaa ja onneksi tilanne hieman sitten helpottuikin. En vain voinut nähdä itseäni keskeyttäneiden listalla, se ei käynyt päinsä! Kahden viimeisen kilometrin aikana näinkin kaksi huonossa kunnossa olevaa juoksijaa, jotka makasivat maassa puolitajuissaan (huoltojoukot olivat onneksi paikalla), joten koville tuo juoksu on varmasti ottanut itseni lisäksi monelle muullekkin, kun lähtijöitäkin oli n. 16 000. 

Tämä jäikin sattuneesta syystä ainoaksi kuvaksi :)

Vaikka maaliin pääsin omin jaloin, eivät omat ongelmani siihen päättyneet. Heti stadionilla aloin palelemaan, sillä olin liikkeellä t-paidalla, jossa kyllä hyvin tarkeni juosta, mutta kun pysähtyi ja hiki nousi pintaan, tuli heti kylmä. Kauaa en viitsinyt stadionilla huilata kylmyyden vuoksi, vaan jatkoin matkaani huoltopaikan kautta poikaystäväni luokse, joka odotteli ulkopuolella. Sain takin päälleni, juomaa ja banaanin pystyin syömään. Oloni oli tuskainen, mitenkään päin ei ollut hyvä olla, vatsaan sattui ja palelin. Alle 10 minuutin kotimatka olikin tuskaa. Istuin ratikan penkillä palelemassa ja jouduin keskittymään siihen, etten oksentaisi. Ratikasta pois päästyäni olisin halunnut jäädä pysäkille makaamaan, mutta pakon edessä jatkoin matkaani. Matkaa pysäkiltä oli vain n. 100 metriä, mutta se tuntui loputtoman pitkältä. Rappuset ylös ja melkein lyyhistyin eteisen lattialle. Takki päällä painuin sänkyyn makaamaan ja sain päälleni peiton, sillä palelin horkkamaisesti. Yksi peitto ei riittänyt alkuunkaan ja kolmenkin peiton alla palelin niin horkassa, että sänkykin tärisi. Vatsaan sattui edelleen, mutten onneksi oksentanut. Yli 1,5 tuntia tärisin peittojen alla kuin korkeassa kuumeessa. Sykemittarikin näytti lepopulssiksi 80 ja hengitystiheys oli välillä voimakkaasti kiihtynyt. Pikkuhiljaa aloin toipumaan ja elämä alkoi taas voittamaan. Janontunne oli kova, sillä en ollut juuri mitään juonut juoksun jälkeen, mutta ruokailut jäivät vähille illan aikana, vaikka vatsakipu loppuikin. 

Enpä ole koskaan moisia oireita kokenut. Kaksi edellistä puolimaratonia olen selvinnyt hyväkuntoisena, joten näin voimakkaat oireet tulivat itsellekin yllätyksenä. Kummasti sitä elimistö reagoi voimakkaassa rasituksessa. Tärkeintä tässä juoksussa oli maaliin pääsy ajasta huolimatta, henkiseksi voitoksi tämän osittain nimeäisin :) Nyt on semmoinen tunne, että juoksut saavat olla hetken aikaa tauolla ja keskityn muihin lajeihin. Takaraivoon jäi kyllä muisto noista oireista ja tuntemuksista juoksun aikana, että saa miettiä seuraavia kisoja ja ajan parantamismahdollisuuksia moneen kertaan. Tai no, en edes halua miettiä seuraavia kisoja, koska, missä, mitä, milloin, jos koskaan... Tämä on tämän hetken fiilis, mutta katsotaan mitä mietin myöhemmin. Kolminkertainen puolimaratoonari, eiköhän sekin jo saavutus ole kolmen vuoden juoksuharrastuksen jälkeen :)

Lähtölaskenta kohti puolimaratonia

Muutama tunti HCR-lähtöön!! Mihin tämä aika taas meni? Vastahan oli joulukuu ja ilmottautuminen ja nyt jo ollaan toukokuussa ja lähtöviiva melkein näköpiirissä. Tämä viikko on mennyt aika kevyesti, sillä jalkani hieman suutahti viime sunnuntain tanssimaratonista ja laittoi huilaamaan. Lisäksi torstain hyytävä sateinen sää jätti suunnitellun lenkin väliin, joten juoksutreenini jäi tällä viikolla yhteen lönköttelylenkkiin. Ruokailujen suhteen on menty viime vuosien tapaan parin päivän ajan eli pastaa ja leipää, vaikkei puolimaratonille varsinaista hiilaritankkausta tarvitsekaan. Osittain nämä ruokailutottumukset on omien korvien välissä, kun olen vastaavaa tehnyt aiemminkin, niin piti se tehdä tänäkin vuonna :) Toisaalta kukapa haluaisi juosta möykky mahassa, jos on edellisenä iltana syönyt vaikka pizzaa tai sokeriöverit. Eilen kävin hakemassa juoksunumeron- ja paidan ja kaiken muun oheistavaran expo-alueelta. Joka vuosi se numeron hakeminen on yhtä jännää ja siitä se jännitys lähtikin! Pyrkimyksenä on parantaa viime vuotista aikaa, mutta saa nähdä miten käy, kun olen juossut vähemmän kuin kahtena edellisenä vuonna.

Eilisilta jo hieman tätä ennakoikin ja heräsin aamulla pieneen kurkkukipuun ja tukkoiseen oloon. Eieiei!! Kurkkusuihke, lämmin hunajavesi, nenäkannu ja särkylääke jo avasivatkin aamuni. Sää on myös suuri kysymysmerkki, sillä voi sataa tai paistaa, mutta tällä hetkellä ennuste näyttäisi pilviseltä ja +11, mikä tarkoittaa pitkiä trikoita ja pitkähihaista paitaa. Forecan nettisivut ovatkin olleet kovassa käytössä viime päivinä :D Nyt jatkuu vesitankkaus ja lounaaksi pastaa. Vielä pitäisi vähän venytellä ja tehdä viime hetken valmistelut. Sitten se taitaakin olla menoksi kohti HCR 2014!

Juoksukoulua ja tanssimaratonia

Tämä viikko taas mennä hurahti nopeasti. Vappuna en välittänyt sokerilakostani vaan herkuttelin itsetehdyillä munkeilla, karkeilla ja muulla hyvällä. Luvattuja poikkeuspäiviä lukuunottamatta on sokerilakkoni pitänyt :) Treenaamaankin olen ehtinyt ja tällä viikolla pitkästä aikaa vähän erilaista treeniä. Viime ajat ovat kuluneet pitkälti lenkkipoluilla ja vielä lisäksi yksin juosten. Satuin tuttavani kanssa juttelemaan vappuna ja selvisi, että hänkin treenaa Satsilla ja on suunnitellut menevänsä sen tarjoamaan juoksukouluun. Näin löimme suunnitelmat yhteen ja lauantai-aamuna suuntasimme lähtöpaikalle, joten ei tarvinnut tällä kertaa juosta yksin :) Sats:n juoksukoulussa on tarjolla on kolmea eri juoksutuntia: Run Tough eli rankka intervallitunti, Run Speedplay eli lyhyitä ja pitkiä intervalleja sekä RunPace eli tasaisen vauhdin ylläpitoon keskittyvä tunti. Lisätietoja täältä. 

Itse olin mukana tuolla Pace-tunnilla, mikä sopikin hyvin, sillä viikon kuluttua onkin juuri se tasaisen vauhdin haaste eli puolimaraton :) Alkuun vedimme kevyellä vauhdilla lämmittelyosuuden kahdessa eri ryhmässä, joista toinen eteni hieman vauhdikkaammin ja toinen hieman verkkaisemmin. Tämän jälkeen teimme tekniikkaharjoituksia ja sitten lähdimme itse tasaisen vauhdin treeniin. Ryhmä jaettiin jälleen pienempiin ryhmiin, tällä kertaa kolmeen erivauhtiseen joukkoon kilometrivauhdin perusteella eli 5,15 min/km, 6 min/km ja 7 min/km. Itse lähdin tuohon 6 min/km vauhtiin mukaan ja vedimme reilun 3 km:n lenkin. Ohjaaja myös antoi jokaiselle yksilöllistä palautetta juoksutekniikasta. Oma askellukseni on kuulemma liian pitkää ja kulutan siinä turhaa energiaa. Eipä ole itse tätä ennen tullut ajateltua. Loppuun vedimme vielä loppuverryttelylenkin ja äkkiä se tunti olikin kulunut. Omat juoksulenkit tuppaavat olemaan usein samanlaisia lähes joka kerta, joten tämä oli hyvää vaihtelua siihen.

Tänään kävin Sh'Jam-nimisellä tunnilla eli Sh'bam+BodyJam=Sh'Jam. Oikeastaan tämä oli kahden tunnin mittainen "tanssimaraton" ja sisälsi molemmista tanssitunneista paloja niin uudemmista kuin vanhemmistakin ohjelmista. Tänä vuonna tanssitunnit ovat harmikseni jääneet vähemmälle, Sh'bamissa olen käynyt kerran ja BodyJamissa kahdesti, kun olen keskittynyt juoksemiseen ja samasta syystä johtuen kaikki jumppatunnit ovat olleet aika vähissä viimeisen parin kuukauden aikana. Joten tämä kaksituntinen tuli oikein "tarpeeseen". Tarkoituksena oli tällä viikolla vetäistä kolme lenkkiä ja salitreeni melkein viimeisenä voiteluna ennen HCR:a, mutta korvasin yhden lenkin ja salin näillä tunneilla, sillä eihän tätä tilaisuutta voinut jättää käyttämättä! Lopputuloksena oli huipputunti ja hyvä fiilis! Pääsin hyppelemään Holding Out For a Hero'n ja muiden huippubiisien parissa, vaikken kaikkia askeleita osannutkaan. Kaksi tuntia mennä hurahti nopeasti ja vielä olisin voinut jatkaakin :) Törmäsin tunnilla myös Parempia polkuja -blogin Tiinaan, joka itse asiassa tästä tunnista vinkkasi. Olikin mukava törmätä in real life :)