torstai 22. toukokuuta 2014

Takaisin ruotuun!

Niinhän siinä tosiaan kävi, että puolimaratonin jälkeen iski flunssa ja piti enemmän ja vähemmän otettaan runsaan viikon ajan. Uupumus oli se pääsyy miksi en meinannut päästä liikkeelle ja toipua. Palasin töihin yhdeksi päiväksi ja olin heti seuraavana päivänä taas pois. Fiksua oli mennä kokeilemaan työntekoa puolikuntoisena... Orastavassa flunssassakaan ei siis kannattaisi vetää rääkkiliikuntasuoritusta, sillä se taisi olla suurin syy siihen miksi toipuminen kesti niin kauan. Mutta enpähän olisi halunnut HCR:a jättää väliin, joten näillä mentiin. 1,5 viikkoa liikkumatta ja pikku hiljaa alkoi korvien välissä kiristää ja sen huomasi. Pari päivää pidin pakolla lepoa flunssan oireiden helpotuttua, jotten taas ottaisi takapakkia, kun lähtisin liian aikaisin liikkeelle. Kolme päivää sitten uskalsin jo aloittaa kevyet työmatkapyöräilyt ja tänään vihdoin pääsin liikunnan makuun uudelleen! Vaikka hetki sitten vannoin, että juoksu jää tauolle, niin arvata voi, että juoksupolulle palasin ensimmäisenä :) En malttanut mennä salille ihanan aurinkoisena päivänä, joten juoksukengät jalkaan ja menoksi! Reilu puoli tuntia menin tuttuja lenkkipolkuja pitkin ja kyllä oli hieno fiilis sen jälkeen. En voi olla harrastamatta liikuntaa pitkää aikaa, se on minun elinehtoni!

Kesälenkkivaatteet, ou jeah!
Kipeänä söin mitä sattui sillä periaatteella, että kipeänä saa syödä mikä maistuu ja mitä haluaa. Eli jäätelöä. Ja jäätelöä. Ja kaikkea muutakin, mitä en yleensä syö, vaaleaa leipää, Riisifruttia, valmisruokia... Salaatti ei juurikaan maistunut. Töihin palattuani ja ruoan taas alkaessa maistua joltain, oli hieno tunne syödä kanasalaattia kera kaipaamani raejuuston. Ja nyt sitä jäätelöäkin voi syödä hyvällä omatunnolla, kun alkaa taas kuluttuamaan enemmän :) Kai sitä ruoankin suhteen on jonkinlainen tapojensa orja. Takaisin siis ruotuun liikunnan ja ruoan suhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti