Kehon kuuntelun jalo taito

Puolimaratonista on nyt vajaa kolme päivää aikaa ja palautuminen siitä on edelleen käynnissä. Seuraava päivä eli sunnuntai sujui hyvin, mitä nyt jalat olivat kipeät. Iltaa kohden kuitenkin alkoi tulemaan tunne, ettei kaikki ole kunnossa, olo tuntui hieman heikolta. Seuraavana aamuna kuitenkin suuntasin töihin ja sinne päästyäni totesin, ettei työnteosta tulisi mitään. Työkaveritkin passittivat lepäämään ja näin otin suunnaksi kodin. Olo oli heikko, vatsa tuntui oudolta, kurkku kipeä ja väsytti. Verenpaineen ehdin mitata töissä ja hieman kohollahan se oli, joten tiesin, ettei kaikki ollut kunnossa. Juoksusta palautuminen oli jäänyt täysin kesken vatsakipujen ja horkan vuoksi ja sinä iltana syömäni ruoat ja juomani nesteet eivät todellakaan olleet riittäviä rankasta suorituksesta palautumiseen. Sunnuntai oli äitienpäivä, joten silloinkin tuli istuttua kahdessa kahvipöydässä ja varsinainen ruoka jäi kokonaan väliin. Nesteitäkään en muistanut tarpeeksi silloin juoda. Kyllähän nämä syömiset ja juomiset pitäisi olla ihan perusasioita, mitkä pitäisi aina muistaa tehdä. Koulussakin perehdyin hiljattain näihin asioihin, joten on se kumma, miten en sitten osannut noudattaa ohjeita. Sunnuntaina olo oli hyvä, joten en varmaan senkään vuoksi enempää kiinnittänyt huomiota palautumiseen.

Levon hetkiä

Eilinen meni huilatessa ja nukuin jopa päiväunet, mitä en juuri koskaan tee. Kahden edellisen yön unet kun olivat jääneet hyvin huonoiksi. En tiedä kävikö elimistö vielä niin kierroksilla, etten saanut nukuttua vai mikä vaivasi. Eilen elättelin jo toivoa, että tänään suuntaisin takaisin töihin, mutta toisin kävi. Illalla kurkku alkoi ärtymään enemmän ja limaa valui nieluun niin, etten meinannut saada unta. Tänään aamulla oireet jatkuivat, joten pitkin hampain piti jälleen myöntää ettei töihin ollut asiaa. Monesti olen flunssassa ollut töissä, mutta nyt järki voitti, sillä elimistö selvästi viestitti levon tarpeesta. Täällä taas makoillaan sohvalla, seurana tv:n laatuohjelmat ja teemuki ja jälleen toiveena on nopea toipuminen ja huomenna töihin paluu. Pää kehoittaa vain painamaan eteenpäin, mutta elimistö sanoo ei!  Nyt lienee hyvä opetella se kehon kuuntelun taito. Eivät ne vatsan pistot, horkka, heikko olo ja flunssa kerro terveestä kehosta, vaan että jokin on vialla.

Mikä tähän kaikkeen sitten ajoi? Raju liikuntasuoritus ja sen lisäksi vielä työstressi lisäsi sairastumisen riskiä. Stressihän laskee puolustuskykyä ja rajun liikuntasuorituksen jälkeen on myös suurentunut riski sairastua. En ehkä ollut tarpeeksi hyvin treenannut kisoja varten, kun kävi miten kävi. Liikuntamäärät ovat pysyneet jo vuosia samana, mutta juoksupoluilla olen käynyt aiempia vuosia vähemmän. Lisäksi jo kisapäivänä kärsin lievästä kurkkukivusta. Vatsapistoihin/kramppeihin en keksinyt järkisyytä. Palleaahan joskus pistää juostessa ja lisäksi nesteen imeytymisessä on voinut olla häiriötä. Horkka oli todennäköisesti seurausta vatsan tilanteesta, palelemisesta ja siitä, että elimistö reagoi voimakkaasta ylirasitukseen. Palautuminen jäi myös siis kesken. Ei siis mikään ihme, että kävi niin kuin kävi. Diagnosoin itselleni akuutin ylirasitustilan. Tämä on siis oma päätelmäni ja voi mennä täysin pieleen, mutta ainakin oireet viittaisivat siihen: väsymys, neste/energiavaje ja niistä johtuva puolustuskyvyn heikkeneminen ja flunssa. Hoitomuoto on kuitenkin yksinkertainen: lepo!! Ainakin tällä kertaa oppi meni perille kantapään kautta ja varmasti muistaa jatkossakin, että elimistö kertoo hyvin missä mennään ja sen kuuntelu on tärkeää :)