keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Virtuaalispinning ja oikea hiki

Olen välillä harmitellut sitä, että jumppatunteja ei ole iltapäivisin ja ensimmäiset tunnit alkavat arkisin yleensä vasta 16.30. Normaalipäivinä tuo 16.30 onkin sopiva aika, mutta niinä päivinä, kun pääsen jo aiemmin töistä olisi kiva päästä jumppaan hakemaan hiki pintaan samantien, eikä odotella (alku)iltaan asti. Nyt asiaan on tullut muutos, kun Sats on alkanut tarjoamaan VirtualCycling-tunteja. Näillä tunneilla pyörii ennaltanauhoitettu ohjelma spinningsalin valkokankaalla. Tunteja on 30, 45 ja 55 minuutin pituisina ja ne vaihtelevat kahdella eri intensiteettitasolla. Tunnit on otettu ohjelmistoon juuri sen vuoksi, että tunteja olisi tarjolla lähes koko salin aukioloajan niinäkin aikoina, kun kävijöitä on vähän.

Pääsin tänään töistä jo aikaisemmin iltapäivällä ja niinpä suuntasin testaamaan 45 minuutin pituisen 1 tason tunnin. Olin jo valmistautunut valloittamaan salin yksin omalle treenilleni, mutta viime hetkellä saliin ryntäsi toinenkin polkija. Ohjelma pyörähti käyntiin valkokankaalle ja ensimmäisenä kerrattiin säädöt pikaisesti ja sitten vain polkemaan. Ohjaus tapahtui englanniksi ja näytöllä pyöri kolmen ohjaajan joukko pyöriensä päällä. Ohjelma oli jaettu kolmeen osaan ja niiden intensiteettitaso oli koko ajan näkyvissä kulloisenkin osan aikana. Osien välillä oli minuutin palauttelutauko. Alkuun lähdettiin alkuverryttelyyn ja sen jälkeen nostettiin intensiteettiä eri tavoilla ja loppuun vielä jäähdyttelyt ja nopeat venyttelyt. Tekniikka ja "liikkeet" olivat samoja kuin normitunneillakin eli polkemista istuen ja seisten, välillä intervalleja, kiihdytyksiä ja mäkeä. Musiikki soi taustalla, mutta oli lähinnä aika yksitoikkoinen jumputus.

Tuntia oli suhteellisen helppo seurata, tosin ihan en pystynyt arvioimaan intensiteettiä samalla tavalla kuin normitunneilla. Tästä esimerkkinä se, kun sykkeen olisi pitänyt olla jo 80 % maximista, ei vastusta tai nopeuttaa edes lisätty ja alkuun jäinkin ns. kylmäksi näissä kohdissa ennen kuin omaehtoisesti jatkossa lisäilin vastuksia. Hiki tuli, mutta koen, että saan spinningtunneista enemmän irti, kun ohjaaja on paikan päällä "käskyttämässä". Tämä on kuitenkin hyvä vaihtoehto juuri niihin alkuiltapäiviin, kun kaipaan jumppia, enkä halua mennä salille painoja kolistelemaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti