keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kesäkin on treeniaikaa

Lihakset kertoo olemassaolostaan ja mikäs sen ihanampi tunne :) Oon alkuviikon temponut salilla joka päivä, ihan kuin ois ollu sinne hirveä ikävä. No kieltämättä on se ikävä vähän ollutkin, ku suosikkitunnit ja muutenkin jumpat on keskikesällä jääny aika vähille. Maanantaina pukkasin menemään crosstrainerilla ja ihanan Energy-tunnin siihen päälle. Eilen oli vuorossa sali ja tänään aamulla kyllä hapotteli pohkeet ja vähän muutki lihakset, mut Sh'bamiin oli pakko tänään päästä! Huomenna suunta vielä jollekin tunnille, mutta se mikä sieltä valikoituu, on vielä hämärän peitossa. Viikonloppu tuokin sitten menojaan, joten saan hyvällä omatunnolla huilailla. Näin eilen kavereita, joista jokainen vuorotellen kertoi liikkuneensa kesän aikana hyvin pieniä määriä, kunnes avasin suuni ja kerroin treenanneeni kesän ajan yhtä paljon kuin muulloinkin. Tämä ei ole kehuskelun aihe, mutta en vain osaa pitää pitkää taukoa, vaan elimistö (ja pää) vaatii sitä liikuntaa. Lenkkikengät on kuitenkin helppo ottaa mukaan mökille, mummolaan tai minne tahansa. Ja sitä paitsi saa herkutellakin, kun käy vähän nostamassa tossua toisen eteen ;) Toisekseen kolme vuotta taaksepäin ja olisin mielummin vaikka seissyt päälläni kuin harrastanut liikuntaa. Toisaalta onhan päälläseisontakin liikuntaa, joten vertaus ei ehkä ollut ihan paras tähän kohtaan :) Asiat eivät kuitenkaan aina ole olleet niin kuin ne nyt ovat liikunnan suhteen.

Mökin "treenipolkua" ja täysikuu
Ensi viikolla jatkuvat liikuntalääketieteen luennot ja vuorossa on liikuntafysiologia ja biomekaniikka. Esitietojen perusteella luvassa on ainakin lihastoiminta, harjoittelun ja voimaharjoittelun vaikutukset elimistössä ja biomekaniikaan perusteita. Aihe kuulostaa mielenkiintoiselta, tosin vähän epäilyttää miten selviän biomekaniikan laskuista, matikka kun ei oo koskaan ollu se helpoin aihealue. Pitänee kerrata vielä anatomiaa, jotta taustat on kunnossa, ku luennoille istahdan.

Kesästä ja valosta huolimatta tänään soi: Pimeys - Pimeys

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti