torstai 11. joulukuuta 2014

Hiljaa hiipii blogi hiljaisuuteen

Hello? Kyllä, olen edelleen täällä, vaikka blogi onkin ollut pimennossa yli kuukauden. Pimentoon on vaikuttanut kirjoitusaiheiden puute. Ja myös elämänmuutos. Jo kesästä alkaen on ollut tunne, etten vain meinaa saada tekstiä aikaiseksi enkä tiedä mistä kirjoittaisin. Alunperin aloitin blogin omaksi huvikseni, enkä missään vaiheessa tavoitellut suuria lukijamääriä, eikä niin käynytkään. Olen kuitenkin iloinen niistä vähäisistäkin lukijoista, jotka ovat täällä jaksaneet käydä :) 

Liikuntalääketiede toi mukanaan asiakirjoituksia ja välillä peilasin myös oman ammattini kautta asioita. Paljolti olen kuitenkin kirjoittanut omista treeneistäni ja tuntemuksistani, uusista lajeista, liikuntaflowsta ja välillä siitäkin, kun kaikki ei ole sujnut. Ja blogin nimen perusteella myös suklaata ja ravitsemusta ja laitettu väliin :) Kun aloin kirjoittamaan tätä tekstiä, tajusin, että blogin perustamisesta taitaa olla aikaa n. 2 vuotta. Hauska sattuma, sillä asian tarkistettuani olikin päivä lähes tarkalleen oikea :) Blogin perustamisesta on nimittäin tänään aikaa 2 vuotta ja 1 päivä!

Näin kahden vuoden jälkeen on kuitenkin aika todeta, että blogi on kivaa ajanvietettä, mutta kun on sellainen tilanne, että näppäimistölle ei vain tule tekstiä, niin on parempi myöntää, että blogi jää nyt taustalle. En aio blogia kuopata kokonaan, sillä jos saankin kirjoitusflown edes välillä päälle, niin aion kyllä tulla postaamaan ajatuksiani, vaikka se tapahtuisikin monen viikon/kuukauden välein. Jatkan kyllä monien muiden blogien lukemista ja haen niistä inspiraatiota omiin treeneihini ja totta kai hyvää ajanvietettä :)

Blogi hiljenee... Ihanaa joulun odotusta, treeniä ja suklaata!


torstai 6. marraskuuta 2014

Kaksi päivää herkkuja, viisi päivää kaidalla tiellä

Herkkukaverini
5,5 viikkoa sitten kyllästyin (jälleen) liialliseen sokerinsyömiseen ja päätin (jälleen) yrittää vähentää sitä. Jotta en menisi liian kaidalle tielle, päätin pitää viikossa 2 herkkupäivää ja lisänä erityiset poikkeuspäivät. Kaikkina muina päivinä sokerin syöminen on kiellettyä, ei edes yhtä karkkia saa syödä. Poikaystäväni ehdotuksesta tämä jatkuu jouluun asti, joten melkein puolivälissä jo ollaan ja uskonkin sinne asti selviäväni :)

Töissä olen lopettanut pullan/karkin/suklaan ja kaiken muun herkun syömisen, joten siihen tämä projekti on tehonnut varmaan parhaiten. Poikkeuspäiviä herkutteluun tosin on ollut melkein joka viikko, hehee... On ollut Lontoon matkaa, kaverin muuttoapuherkuttelua, väsymysuurastusherkuttelua ja mitälie. Onneksi nämä päivät ovat jääneet yksittäisiksi. Nooh, yksi viikko meni ihan puihin, kun tein muuttoa, niin päätin sitten herkutella varmaan päivittäin, että jaksoin jatkaa. Muuten olen pysynyt kaidalla tiellä :)

Pientä helpotusta tähän hommaan on tuonut proteiinipatukat. Tilailimme Fitnesstukun alesta kasapäin proteiinipatukoita tätä projektia tukemaan. Näitä ei ole lupa syödä päivittäin, joten ihan överiksi ei näidenkään syömistä saa vetää. Kyseessä on Goodlifen patukat, makuina mint temptation, caramel coco ja chocolate temptation. Omaksi suosikiksi on noussut caramel coco ja se laatikko onkin tyhjentynyt eniten. Ravintosisällöt löytyvät täältä. Kalorimääriltä jäädään vajaa 200 kcal/100 g pienemmäksi kuin suklaapatukassa eli parempi vaihtoehto herkkuhetkiin. Lisäksi proteiinin osuus on nimensä perusteella hiilareita suurempi ja rasvan määrä pienempi kuin suklaapatukassa. Rehellisesti täytyy sanoa, että ovat pahimpaan herkkunälkään tuoneet hyvinkin apua, kun maku on kohdillaan ja muistuttaa tarpeeksi suklaapatukkaa :) Töihin olen vienyt Fruituksen kaura-marjapatukoita (myös Fitnesstukusta), jotka ovat hyvin käyneet välipalasta, kun iltapäivällä on iskenyt nälkä ja sitä myötä monesti myös herkkunälkä.

Tämä on toistaiseksi parhaiten toiminut herkkujen vähennys -projektini :) Iso kiitos siitä kuuluu proteiinipatukoille. Ja tietysti sille, että joku "vahtii" syömisiäni :D Suosittelen!

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Jalkapalloa ja uusia treenivälineitä

Vihdoin ne ovat täällä!! Nimittäin uudet ja myös ensimmäiset spinningkenkäni!! Olen pari vuotta miettinyt kenkien ostamista, mutta aina jättänyt ne kuitenkin ostamatta syystä tai toisesta. Yleensä syy on ollut siinä, että en käy niin aktiivisesti spinningissä, että olisin halunnut panostaa spinningkenkien ostamiseen, sillä hinta kuitenkin pyörii siinä 100 euron molemmin puolin. Olin viikonlopun Lontoossa ja tietäen, että Englannissa urheiluvälineet- ja vaatteet ovat halvempia kuin Suomessa, olin jo etukäteen päättänyt, että kengät lähtevät nyt mukaani. Ja tietysti piti käydä myös SportsDirect'ssa, josta mukaan tarttui uudet trikoot ja toppi. Moni varmasti samaistuu siihen, että uudet treenivaatteet/välineet tuovat vähän extraa treeniin :)

Olin saanut jo aiemmin saanut pari suositusta paikalliselta kaveriltani hyvistä liikkeistä ja päädyin Holbornin CycleSurgeryyn. Pyöräilyyn erikoistuneessa liikkeessä on tietysti pyöräilyyn erikoistunutta henkilökuntaa ja sen kyllä huomasi. Myyjä osasi heti taustojeni perusteella suositella paria sopivaa mallia. Päädyin sovittamaan toisia kenkiä ja onnekseni ne olivat sopivat, sillä toista mallia ei olisi ollut sopivaa kokoa. Hintakin oli hieman matalampi kuin Suomessa (tämä tosin selvisi vasta Googlesta myöhemmin). Mitäpä sitä enempää miettimään ja niinpä Specialized:n Riata-kengät lähtivät mukaani :) Vielä en ole niitä päässyt testaamaan, sillä sairastuin tultuani takaisin Suomeen. Hinku spinningtunnille on nyt kova, sillä en malttaisi odottaa uusien kenkien testaamista! Moni on sanonut spinningkenkien tuovan spinningiin aivan uuden puolen. Pyöräily tuntuu erilaiselta ja tehokkaammalta ja lihakset joutuvat töihin eri tavalla kuin kuonokoppiin kiinnitetyillä jumppakengillä. Sain myyjältä myös hyviä vinkkejä kenkien/klossien säätämiseen, jos ne eivät tunnu hyviltä tai polvien kanssa tulee ongelmaa. Kerron kenkäkokemuksestani lisää, kun olen tunnille niitä päässyt testaamaan.


Brittiläiseen kulttuuriin kuuluu hyvin vahvasti jalkapallo. Vaikka olen asunut Englannissa puoli vuotta, en silti koskaan eksynyt peliä katsomaan. Nykyään entisen kotikaupunkini joukkue pelaa Valioliigassa, joten nyt varmasti eksyisin peliin, jos sielläpäin vielä asuisin :) Tällä kertaa kuitenkin suuntasin poikakaverini kanssa West Ham-Manchester City-peliin. Peli päättyi 2-1 ja kyseessä oli kuulemma iso voitto, sillä Man City on yksi maailman rikkaimmista joukkueista ja viime vuoden Valioliigan voittaja. Tunnelma pelissä oli hieno, etenkin kun kotijoukkue voitti, mikä myös oli poikaystäväni suosikkijoukkue :) Hienoa oli myös nähdä kentällä suomalais-englantilainen Carl Jenkinson ja penkillä ollut Jussi Jääskeläinen! Taidanpa alkaa seuraamaan futista hieman enemmän :D

"I'm Forever Blowing Bubbles..."

maanantai 13. lokakuuta 2014

Muuttotreenit

Muutto, tuo kaikkien ylistämä "ystävä" ja stressin aiheuttaja. Vuosien muuttovapaan kauden jälkeen olin jo ehtinyt unohtamaan miten "ihanaa" on taas pakata ja purkaa elämä toiseen paikkaan. Ja kun olisikin se vain sitä pakkaamista ja purkamista, mutta kun on ne muutkin muuttoon liittyvät asiat hoidettavana. Olen tehnyt hidasta muuttoa, aloittanut kaappien siivous-projektin jo elokuun lopussa, mutta kummasti sitä tekemistä on aina tänne asti riittänyt kiihtyvällä vauhdilla. Ensi sunnuntaina voin vihdoin huokaista helpotuksesta, kun vanha kämppä on tyhjennetty ja siivottu. Tai no, onhan siinä vielä edessä tavaroiden purkaminen, mutta voiton puolella ollaan jo silloin :)

Positiivisena puolena näin treenaamisen kannalta, muutto on hyvä lihaskuntotreeni. Erityisesti kädet ja selkä saavat tehdä töitä kunhan vaan muistaa ergonomian. Laatikko syliin ja portaita ylös, siinähän sitä jalatkin saavat kyytiä. Tämän viikon treenit taitavat hyvin täyttyä ihan vain muuttamalla. Blogiakin yritän herättää aktiivisempaan toimintaan, kun tästä muuttotreenailusta selviän :)

Treeniystäväni. Kaikki se muuttosotku on hyvin rajattu kuvan ulkopuolelle :D

maanantai 29. syyskuuta 2014

Se paljon puhuttu suola

Pääsin työni puolesta viime viikolla ravitsemus-aiheiseen koulutukseen. Sieltä hyvin jäi mieleen erityisesti suolan käyttö. Suomalainen mies käyttää päivässä keskimäärin 8,9 g ja nainen 6,5 g suolaa. Suositus suolan käytöstä on 5 g/päivä eli suositukset paukkuvat aika lailla. Suurin osa saadusta suolasta onkin piilosuolaa, sillä jopa 2/3 suolasta tulee liha- ja viljatuotteista. 1/3 saadusta suolasta on itse lisättyä tai tulee muista ruokatuotteista. Omaa suolan käyttöä ruoanlaitossa on helppo tarkkailla ja esimerkiksi ruoanvalmistuksen lopussa lisätty suola vaikkapa ruoan päälle, tuo suolan maun paremmin esille kuin, että sitä on sekoitettu ruoan joukkoon valmistusvaiheessa. Piilosuola onkin se hankalampi tapaus. Onneksi monissa elintarvikkeissa kuitenkin tulee olla merkintä suolapitoisuudesta, mutta kuinka moni niitä suolapitoisuuksia lukee ja kuinka moni tietää, onko kyseessä sopiva määrä suolaa vai ei. Voimakassuolaisuus tulee pakkauksessa ilmoittaa, mutta senkin raja vaihtelee elintarvikkeesta riippuen.

Koulutuksen innoittaman syynäsin omia kaappejani läpi ja alla olevan listan tuotteet taisivat kaikki sisältää sopivan määrän suolaa. Kaikki suolamäärät on ilmoitettu g/100 g.
- Reissumies-leipä 1,1 g
- arinaleipä 1,3 g
- Oululaisen hapankorput 1,5 g
- Becel-margariini 0,5 g
- Koskenlaskija-sulatejuusto 1,1 g
- Atrian ohuen ohut paahdettu kinkku 1,9 g (sydänmerkki)

Lisäksi löysin pari tuotetta, missä suola oli ilmoitettu natriumina. Tuotteiden todellinen suolapitoisuus saadaan selville kertomalla natriumin määrä 2,5:llä. Näissä tuotteissa suola ja sen määrä oli merkittynä erikseen ainesosalistassa myös %-määränä.
- pakastetut katkaravut 0,68 g natriumia = 1,7 g suolaa (pakkauksessa ilmoitettu suolan määrä 1,7 g)
- Pirkan ketsuppi 0,8 g natriumia = 2,0 g suolaa (pakkauksessa ilmoitettu suolan määrä 1,9 g) 
Nuo laskelmat pitivät siis aika hyvin paikkansa verrattuna ilmoitettuun suolamäärään. Joissakin tuotteissa suolan määrä laskettuna natriumista saattaa olla korkeampi kuin ainesosalistassa, jos raaka-aineessa on luontaisesti natriumia tai tuotteeseen on lisätty jotakin natriumia sisältävää lisäainetta niin kuin se nykyään joka paikassa puhuttu natriumglutamaatti (=aromivahvenne). 

Vähän aikaa jouduin miettimään sydänmerkin suosituksia kinkun kohdalla. Suolaa siinä on 1,9 g/100 g eli 1,9 %. Kyseisten lihatuotteiden voimakassuolaisuuden raja on 1,9 %, joten jokin tässä ei nyt täsmännyt, jos kyseessä on sydänmerkin arvoinen tuote? Atrian nettisivuilta löysin kyseisen tuotteen kohdalta merkinnän 0,7 g natriumia/100 g. Eli onko tämä se selitys sydänmerkille? Ihan en itse pysynyt kriteereissä mukana :) Kinkku sisältää kuitenkin myös natriumnitriittiä (=lihatuotteiden eräänlainen säilöntäaine), mitä ei kuitenkaan saisi liikaa nauttia. Kumpi sitten on parempi vaihtoehto natriumglutamaatti vai natriumnitriitti? Kysymykseen tämä jääkin, en ainakaan itse löytänyt vastausta.


Merkkiä joka suuntaan
Miksi suolan saannista sitten niin paljon puhutaan? Yksinkertainen syy: terveysvaikutukset. Miten se sitten vaikuttaa? Verenpaine nousee, munuaiset kuormittuvat ajan myötä, sydän ja verenkiertoelimistö rasittuvat, aivohalvauksen, sepelvaltimotaudin, mahasyövän, muistisairauksien ja osteoporoosin riski kasvaa. Suola myös sitoo nestettä, joten elimistöön kertyy turvotuksia. Lopputulemana elinikä pidentyy, jos verenpaine pysyy hyvällä tasolla koko elämän ja juurikin liikunnalla ja ruokavaliolla pystytään hyvin paljon siihen vaikuttamaan.

Lähteinä: www.sydanliitto.fi, www.syohyvaa.fi

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Mukikakusta nopea helpotus makeannälkään

Sunnuntai-ilta eikä mitään herkkua kotona ja sokerihammasta kolottaa, apua! Hätään juoksi tällä(kin) kertaa nopesti valmistuva ja helppo mukikakku. Sain mukikakkuun reseptin ystävältäni viime talvena ja silloin tällöin sitä olen tehnyt pahimpaan herkkunälkään. Resepti oli jossain kännykän uumenissa, joten muistelin aineksia omasta päästäni soveltaen. Suklainen mukikakku sai tänään muotonsa näin:

2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl mantelijauhoja
2 rkl sokeria
1 muna
3 rkl raakakaakaota
2 rkl rasvatonta maitoa
1 rkl oliiviöljyä
0,5 tl vaniljasokeria
0,25 tl leivinjauhetta

Taikina valmiina ja tästä mikroon.
Aineet mukissa sekaisin, haarukka osoittautui tässä kätevimmäksi. Itse aloitin sekoittamisen sokerilla ja munalla, sen jälkeen loput kuiva-aineet ja lopuksi maito ja öljy. Taikinan voi halutessaan tehdä erilliseen astiaan ja sitten kaataa mukiin, mutta tiskin säästämiseksi tein tämän suoraan mukiin ja sekoittelin aineet siinä. Tämän jälkeen muki mikroon, tehot täysille ja "paistetaan" n. 1 minuutti tai mikron tehosta riippuen paistoaika voi olla lyhyempi tai pidempi. Muki mikrosta ulos ja valmista! Herkun voi syödä suoraan mukista tai kumota lautaselle. Kokonaisvalmistusaika on n. 5 minuuttia, joten sokerihammas saa nopeasti helpotusta :) Paistoaikaa voi myös hetken lyhentää, jolloin kakku jää hieman raa'aksi ja muodostaa "suklaakastikkeen pinnalle".



Note to self: muista laittaa taikinan joukkoon leivinjauhe. Paistoajan puolivälissä lisätty leivinjauhe riitti silti tekemään hyvän lopputuloksen, vaikka pinta ja pohja näyttävätkin mielenkiintoisilta :D

lauantai 20. syyskuuta 2014

Tanssin ja pallopelien hurmaa

Kävin tänään monen viikon tauon jälkeen BodyJamissa ja ekaa kertaa kokeilemassa uusinta ohjelmaa. Huippuohjelma! Vaikka olin mukana ekaa kertaa niin yllättävän hyvin pysyin mukana, mutta kyllä ne jalat ja kädet huitoivat ja hyppivät välillä miten sattuivat :) Fiilis oli kuitenkin tärkein ja lauantai-aamupäivän tunti hämyisessä salissa tuntui kuin olisi ollut lauantai-iltana tanssilattialla. Tai ainakin melkein ;) Tämä oli taas niitä tunteja, kun jää superhyvä olo pitkäksi aikaa, kun fiilis oli kohdillaan ja hiki lensi. Tanssiminen on minun lajini ehdottomasti!

Tähän vastakohtana oli tämän viikon sähly. Meitä oli paljon pelaajia paikalla ja sitä myöten jouduimme myös pitämään vaihtopelaajia ja maalivahtia. Silloin kun porukkaa on vähemmän on meillä liikkuva maalivahti, joka vain pelaa alempana ja toimii "maalivahtina" samalla. Nyt joukkeissa oli 4 kenttäpelaajaa, maalivahti ja 1-2 vaihtopelaajaa. En kyllä saanut siitä pelikerrasta niin hyvää fiilistä kuin yleensä. Maaliin tai vaihtoon meneminen on minulle kuin "rangaistus", sillä en malttaisi olla paikallani vaan haluaisin olla juoksemassa pallon perässä pitkin kenttää. Jokaisella on kuitenkin pelivuoronsa ja jouduin tällä pelikerralla olemaan sekä vaihdossa että maalissa. Jaksan hyvin vetää tunnin sählyn ilman vaihtoa ja käydä välillä vain hörppäämässä vettä, joten päästän mielelläni muita maaliin tai vaihtoon enemmänkin, jos kokevat siihen tarvetta. Pelin jälkeen pitää olla kunnolla hiki ja kesken pelin pitää välillä puuskuttaa spurttien jälkeen. Se on minun ideaalinen pelini :) Tuli nytkin hiki, mutta... 

Jos tykkään tanssimisesta, niin tykkään myös sählystä. Tällä hetkellä minulla on palo kokeilla muitakin pallopelejä, erityisesti joukkuelajeja. En ole peruskoulun/lukion jälkeen juuri mitään pallopelejä pelannut, joten aika pihalla varmasti olisin alkuun. Ongelma on myös se, että aikuisille vasta-alkajille on vähän tarjolla palloilumahdollisuuksia lähinnä harraste/pelailumeiningillä. Yhden lentopallovuoron löysin, mihin pääsee ihan vasta-alkajatkin mukaan, joten ehkäpä käyn sitä joskus testaamassa. Jos jollain on hyviä vinkkejä aikuisten harrastepalloiluvuoroista Helsingissä, niin otan vinkit mielelläni vastaan!

P.S. Eräänlainen "pallopeli" on myös kuumailmapalloilu, minkä kyytiin pääsin eilen. Kuva kertoo varmaan enemmän, kun sanat eivät nyt riitä :)