sunnuntai 25. elokuuta 2013

Pitkästä aikaa juoksufiiliksiä

Käväsin tänään pitkästä aikaa lenkillä, edellisestä juoksukerrasta olikin yli kuukausi aikaa. Lenkille lähtö vain viivästyi, kun unohdin laittaa kännykän aamulla lataukseen ja en mitenkään voi mennä juoksemaan ilman musiikkia ja GPS-piirturia (lue SportsTracker/Runtastic). Pientä hifistelyä ;) Lenkille kuitenkin pääsin kun kännykkä oli ladannut tarpeeksi akkua. Ihan kivasti kulki ja 6,68 km lenkki meni samaa vauhtia kuin ennenkin. Tosin olisin ehkä voinut katsoa säätilaa hieman tarkemmin. Oma lämpömittari näytti +16 ja koska edellinen ilta oli ollut kolea, niin vetäsin päälle pitkät trikoot ja t-paidan. Virhe. Hyvin olisi pärjännyt lyhyillä trikoilla ja topilla, enpähän ajatellut, että lämpömittarini on varjossa ja ulkona paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta puoliltapäivin.

Enpä tiedä olisinko muuten tänään mennyt juoksemaan, ellen suunnittelisi ensi viikolle Cooperin testiä ja sitä ajatellen oli ehkä ihan hyvä käydä hakemassa juoksutuntumaa. Ensi viikon lauantaina olisi myös Midnight Run, mutta kahden vuoden juoksukerran jälkeen se jää tänä vuonna väliin. Pe- ja la-iltoina on jo kauan sitten sovittuja menoja ja perjantai vielä liittyy liikuntaan, joten vähän on sellainen fiilis, etten pääsisi lauantaina juoksemaan tuoreilla jaloilla, etenkin kun vielä torstaina olisi se Cooper. Eli taitaa tuo Cooperin testi jäädä syksyn ainoaksi juoksukisaksi. Ensi keväänä sitten uudet tuulet, ehkä puolimaraton, ehkä maraton???

Tällä viikolla on juhlittu molempien kummilasten synttäreitä, ensimmäinen sankari täytti tiistaina vuoden ja toinen sankari lauantaina 2 vuotta. Eli kakkua ja herkkuja on syöty. Sain myös kunniatehtävän syödä toisen kakun valmistusvaiheessa ylijääneet suklaat ;) Eikä siinä vielä kaikki, toki olen muutenkin herkkuja syönyt. Töissä on laatikon koristuksena ollut synttärilahjaksi saamiani suklaita ja hups vain ja niistä katosi iso osa parissa päivässä. Kävin myös Taiteiden yönä Teurastamon Night Marketissa herkuttelemassa ihanalla soija-halloumihampurilaisella ja lakuilla. Tänään vietän harvinaista vapaapäivää. En muista milloin olisin ollut lauantain tai sunnuntain täysin vapaalla. Tätä harvinaista vapaata pitääkin sitten kunnioittaa herkuilla :)

Tätä viikkoa:
ma: juoksumattoa+Energy
ti: -
ke: juoksumattoa+BodyPump
to-la: -
su: juoksulenkki

Tänään soi: Crystal - Te Vagy A Jel

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti