lauantai 31. elokuuta 2013

Tätä viikkoa näissä tunnelmissa

Tällä viikolla on vedelty kroppa koville lyhyillä ja pidemmillä suorituksilla. Yleensä ne on niitä pidempiä, mutta kyllä sitä lyhyilläkin treeneillä näköjään saa kropan jumiin :) Maanantaina kiskoin kunnon rääkkihikijumpan ihanalla Energy-tunnilla ja siihen päälle puolen tunnin ABSolution-vatsarääkki. Tiistaina kävin kokeilemassa (vähän kevyemmin) meidän salille juuri rantautunutta BodyJam-tuntia, joka tosin ei ihan täyttänyt odotuksiani. Ehkä vähän liikaa street/hiphop-tyyliä mun makuun, vaikka olinkin LesMillsin sivuilla jo käyny aiemmin tutustumassa lajiin, niin silti ehkä odotin vähän muutakin. Tanssikuviot olivat ihan kohtalaisia, tarkoittaen ettei ollut liian helppoa, mutta haastetta löytyi, enkä ihan kaikkea vielä oppinutkaan. Pitää käydä jatkossakin, niin eiköhän se siitä ala sujumaan, vaikkei tanssityyli ihan omaani ollutkaan. Eka kerta uudella tunnilla tuntuu muutenkin aina olevan semmosta huiskimista ja monesti olen kuullut sanottavan, että lajia pitää kokeilla viisi kertaa ennenkuin voi lopullisen mielipiteen sanoa. Tanssiaiheeseen liittyen, löysin yhdeltä tanssikoululta lyhytkurssin (5 kertaa) lajinimikkeellä Musical stars ja se kuulosti ihan mun jutulta :)

Viime vuoden kisoista, mutta sama periaate :)
Eksyin aika pahasti aiheesta, mutta siis keskiviikon maltoin pitää välipäivänä, vaikka kovasti olisi houkuttanut mennä testaamaan toista uutta tuntia. Kuitenkin tietäen, että torstaina oli edessä Cooper, oli pakko pitää taukoa. Torstaina siis vedettiin Cooperin testi ja vielä sillonki hapotteli vatsalihakset maanantain rääkistä. Cooper periaatteen mukaan tietysti piti vetää täsyillä. Perjantaina meillä oli työpaikan kirkkovenesoutukisat eli Stadin soudut ja siellä kiskottiin menemään kädet rakoilla n. 3 kilsan lenkki. Aikamoista lihasrääkkiä niin käsille kuin myös jaloille. Edellisen päivän Cooper tuntui etureisissä, mutta täysiä piti silti mennä. Oltiin meidän joukkueella mukana toista kertaa ja varmasti mennään jatkossakin. Kiva leikkimielinen tai no myös tosissaan otettava kisa, missä on aina jokin teema, tänä vuonna se oli rock ja asusteet sen mukaiset :) Kisan jälkeen sain edessä soutaneelta työkaverilta kommenttia, että olin pitänyt aikamoista älämölöä ja huutoa :D Myönnetään, että näin taisin tehdä ;) Mutta kyllä sitä tsemppausta pitää olla! Perämiehen roolikin olisi kiinnostanut, mutta koska en osaa venettä ohjata, oli parempi jättää se kokeneemmalle. Ja ehkä juuri sen takia olisin halunnut olla perämies, että olisin päässyt huutamaan ja tsemppaamaan! Ja ehkä vähän riehumaan ja laulamaan :D

Taas eksyin aiheesta... Tänään olin suunnitellut salipäivää, mutta sen verran lihakset tuntuu olevan jumissa, että taitaa jäädä treeni väliin ja ehkä hyvä näin. Sen sijaan voisin tarttua tenttikirjaan näin lauantain kunniaksi... Kuitenkin palkitsin itseni alkuviikon ruokatsemppausten jälkeen suklaalla ja ihanalla Kolmen kaverin jäätelöllä. Olen kuolannut jäätelöitä jo pari kuukautta lähikaupan pakastealtaassa ja tänään päätin laittaa testiin mustikka-kardemummajäätelön. Rehellisesti sanottuna, en ole ikinä syönyt mitään niin aidon makuista jäätelöä! Nam!

Tänään soi: Coldplay - Viva La Vida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti