sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Opiskelu 6 - liikunta 0


Hiljaista on täällä blogissa pidellyt tämän viikon ajan ja syy näkyy yllä. Yhtenä iltana väänsin tenttiä ja muina iltoina olen istunut heti töiden jälkeen koneen ääreen tekemään tehtävää ja irrottautunut siitä vasta nukkuumaan mennessä. Perjantai ja lauantai kuluivat luennoilla ja niidenkin jälkeen vielä kone sauhusi. Eilen sain vihdoin tehtyä tehtävän valmiiksi, kun deadline pukkasi päälle. Ja ei, en jättänyt tehtävän tekoa viime tinkaan laiskuuttani vaan viime viikko meni tenttiin lukiessa, niin jäi tehtävä tämän viikon iloksi. Eipä tarvii ihmetellä miksen ole ehtinyt liikkumaan koko viikkona. Ainoa piriste oli tiistain sähly, mutta siinä kaikki. Kyllä, siinä kaikki!! Hävettävän vähän ja mieli tekisikin lähteä jumppailemaan. Eilisilta meni kavereiden kanssa ja yöelämässä ja tänään olen tarkoituksella jättänyt jumpat väliin, sillä eilisillan annokset eivät jääneet pariin... Periaatteessa olo on ihan suht hyvä, mutta tällaisina päivinä on parempi antaa liikunnan olla. Ärsyttää vaan... Onneksi näitä päiviä on nykyään aika harvakseltaan. Kiireisen viikon jälkeen on kyllä toisaalta ihanaa vain olla ja nauttia vapaasta illasta. Ei tarvitse edes siivota tai tiskata :D

Herkkujen vähennys -kampanjani on vähän lipsunut (ylläri), mutta kyllä jotain olen saanut aikaseksikin. Arkipäivät on menny ilman mitään sokeria, mutta viikonloppuna olen antanut mennä ja suklaata on eksynyt kauppakoriin. Tänään vielä vietimme isänpäivää ja tein tietysti täytekakkua. Pakkasin lähes kaikki loput kakusta iskälle mukaan, jottei tarvitse sitä itse mässätä :) Painokin on pudonnut ainakin kilon parissa viikossa, osittain varmasti sokerin vähennyksestä.

Tämän viikon saldo on tässä: ti: sähly, jee :P Ensi viikolla skarppaus päälle!

Tänään soi: Sunrise Avenue - Lifesaver

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti