sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Viikonlopun touhuja

UKK-testi+terapia/juorulenkki vähän venähti
Viikonloppu vierähti monien touhujen ohessa, perjantaina salia ja illalla nauruterapiaa teatterissa, lauantaina olin yön yli kylässä siskoni (ja ennen kaikkea ihanan kummipoikani) luona ja tänään ennen kotiinpaluuta kävimme salilla. Lisäksi illalla UKK-kävelytestiä ja kaverin kanssa terapia/juorukävelylenkkiä melkoisen kylmässä ja tuulisessa säässä. Kaikki tämä höystettynä tenttikirjalla.

Tähän päivään asti kaikki meni hyvin herkkujen vähennys -kampanjan suhteen, kunnes astuin juna-asemalle ja sorruin ostamaan suklaata kotimatkalle mukaan. Helsinkiin päästyäni kävin kaupassa ja sorruin ostamaan vielä lisää herkkuja ja sitten oli ähky. Ei tämän näin pitänyt mennä!! Kaksi herkkupäivää viikossa on liikaa, sillä vain yksi oli sallittu. Millonhan sitä oppis... Noh, ensi viikon sitten yritäkin mennä ilman herkkupäivää. Viikosta tulee muutenkin kiireinen, joten ei varmaan olisikaan aikaa herkutella, hah! Huomiseen tenttiin lukeminen on häirinnyt laajan tehtävän tekoa, jossa on lyhyt palautusaika ja deadline jo alle viikon kuluttua. Ei hirveästi tarvitse miettiä mitä iltaisin tekee, kun siihen päälle vielä lisätään perjantain ja lauantain luennot, niin kalenteri on hyvin buukattu ja vähän joudunkin karsimaan muita menoja. Koulu sinänsä on kiinnostavaa, mutta liikaa hommaa lyhyessä ajassa aiheuttaa huh-tunteen. Seuraava luentoaihe on liikunta ja sairaudet, mitä odotan mielenkiinnolla, koska on varmasti tärkeä aihe työni kannalta.

Tällä viikolla tein jopa 3 lihaskuntoharjoitusta, kahdesti salia ja kerran jumppaa, jossa puolet oli lihaskuntoa. Harvinaista, sillä yleensä tulee tehtyä lihaskuntoa kerran tai joskus kahdesti viikossa. Työmatkapyöräilyt ovat pikkuhiljaa alkaneet vähentymään säiden muututtua sateisemmaksi tai monesti pyörä on myös jäänyt kotiin, jos on pitänyt suoraan töistä hypätä johonkin muualle kuin kotiin. Tällä viikolla menin kerran pyörällä töihin ja se osui perjantain vesisateeseen. Muuten olisinkin mennyt junalla töihin, mutta kiitos VR:n lakon, piti turvautua pyörän kyytiin. Busseillakin olisin päässyt pidempää reittiä, mutta arvelin niiden olevan myöhässä ja täynnä (niin kuin työkavereilta kuulinkin olleen), joten säästä huolimatta menin periaatteella, että varmin keino päästä perille on pyörä ja lihasvoima. Läpimärkänä molempiin suuntiin, mutta perille pääsin, enkä jäänyt ruuhkaan jumiin.
Jalkaprässiä
 
Näissä tunnelmissa:
ma: spinning+crosstrainer
ti: -
ke: PowerStep+crosstrainer
to: -
pe: sali
la: -
su: sali+UKK-kävelytesti

Perjantaina piti nimetä yksi biisi, josta tulee hyvä fiilis ja jonka aina muistaa. Näitä biisejä on monia, mutta tämä jäi tällä kertaa päällimmäiseksi, kesä 2006, vihreä citybike ja hyvä ystävä :) Joten tänään soi: Olavi Uusivirta - Me ei kuolla koskaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti