sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Asiaa influenssasta ja rokotuksista

Nyt hieman poikkeava kirjoitus normaaleista aiheistani :) Varmasti kukaan ei ole välttynyt viime päivien influenssauutisoinnista. Median voima on valtava ja sen sain tuta nahoissani, kun ihmiset ovat pelästyneet uutisia ja todella moni onkin yhtäkkiä halunnut ottaa influenssarokotuksen ihan ruuhkaksi asti. Totuus kuitenkin on se, että influenssa valitettavasti tappaa joka vuosi ihmisiä, näin on ollut ja näin tulee olemaan. Sikainfluenssaa on ollut liikkeellä vuodesta 2009 ja myös sen vuoksi on joka vuosi kuollut ihmisiä kyseisen epidemiankin jälkeen, mutta asia ei vain ole noussut lööppeihin. En ota tässä kantaa rokotekohuun koskien sikainfluenssarokotusta, koska ymmärrän asian molemmat puolet. Tarkoitukseni on nyt herätellä ihmisiä siihen, että influenssa tulee joka vuosi ja rokotus siihen tulee ottaa hyvissä ajoin. Rokotukset on aloitettu jo marraskuussa eli 3 kuukautta sitten, joten kaikilla on ollut runsaasti aikaa hoita asia kuntoon. Rokotteesta saa hyvän suojan vasta 2 viikkoa rokottamisen jälkeen, vaikka vasta-ainetasot alkavatkin saman tien pikkuhiljaa nousemaan. Influenssakausi on parhaillaan menossa ja sen aikana rokotuksen voi vielä ottaa ja näin suositellaankin tehtäväksi erityisesti riskiryhmiin kuuluville. Rokotus sisältää eri influenssatyyppejä, myös sikainfluenssan. Influenssatyypit muuttuvat vuosittain hieman, jonka vuoksi rokotus tulee ottaa joka vuosi.

Influenssa, virusflunssa ym. tarttuvat pisaratartuntana eli esim. yskiessä tai kosketustartuntana esim. käsistä, joten taudin voi saada vaikka bussista tai kaupasta. Terveys/lääkäriasemilla käy paljon flunssaisia ja muita sairaita ihmisiä, joten tartunta sielläkin on mahdollinen. Tämä pointti lähinnä sen vuoksi, että ihmiset hakeutuvat nyt joukoittain pahimpaan flunssa-aikaan terveysasemille ym. hakemaan puuttuvaa influenssarokotusta, jolloin iso joukko altistuu vielä enemmän näille taudeille, kun suuret massat ovat liikkeellä. Influenssaan sairastunut tartuttaa jo ennen oireiden alkua, joten tietämättämään moni tekeekin näin. Tämänkin vuoksi rokotus on tärkeää ottaa hyvissä ajoin.

Rokotus ei anna täysin 100 %:n suojaa kaikille, mutta se on paras keino välttyä taudilta. Omasta puolustuskyvystä huolehtiminen terveellisillä  elämäntavoilla, liikunnalla ja monipuolisella ruokavaliolla on vaikutuksensa taudilta välttymiseen. Yksinkertaisilla asioilla kuten käsien pesu ja suun peittäminen yskiessä/aivastaessa välttää levittämästä tautia. Valitettavasti tätä pärskimistä näkee aikuistenkin keskuudessa, kun ei peitetä suuta yskiessä. Joudun työssäni tästä välillä ihmisille jopa suoraan sanomaan, aivan kuin asia ei olisi itsestäänselvyys, mikä varmasti on kaikille jo lapsena opetettu. Jos kuitenkin peität suusi kädellä yskiessä, niin ethän tartu samantien samalla kädellä esim. ovenkahvaan, sillä virukset/bakteerit jäävät siihen jylläämään ja odottamaan seuraavaa uhria. Parempi vaihtoehto on yskiä vaikka hihaan. Pikkuvinkkejä, mitkä toimivat, sillä kukapa haluaisi kipeänä olla :)

Tänään soi: The Ark - One Of Us Is Gonna Die Young

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti