maanantai 10. helmikuuta 2014

Terveellisemmät suklaamuffinssit

Yritän kehitellä tulevia juhlia varten hieman toisenlaista herkkua, sillä eräällä kaverilla on terveydellisistä syistä tiukempi ruokavalio ja mm hiiva, vehnäjauho ja sokeri ovat kiellettyjen listalla. Tämän illan kokeilussa oli suklaamuffinssit. Tein niistä kahta versiota, toinen vielä ensimmäistä terveellisempi. Jauhoina käytin spelttiä ja siinähän on vehnää, mutta ei kuulemma ole pieninä määrinä niin huono vaihtoehto. (Näin ainakin kertoi kyseinen kaveri, kun kyselin speltin käytöstä.) Koekeittiön resepti meni näin:

Terveellisempi ja lähes yhtä terveellinen
1 muna
0,5 tl leivinjauhetta
3 taatelia
1,5 rkl steviaa
¾ dl spelttijauhoja
2 rkl raakakaakaota
1/3 dl rasvatonta maitoa
25 g margariinia/puolikas banaani+hieman enemmän maitoa

Muna ja stevia sekaisin blenderissä. Taatelit (liotettuna jos haluaa) joukkoon ja perään spelttijauho, leivinjauhe, raakakaakao ja lopuksi maito ja sulatettu margariini tai puolikas banaani. Taikina muffinssivuokiin ja uuniin 200 astetta ja 15 minuuttia.

Terveellisempi vaihtoehto on jättää margariini pois ja korvasin sen siis puolikkaalla banaanilla ja lisäsin n. 1/4 dl lisää maitoa. Uskoisin, että avokado kävisi myös margariinin korvikkeena. Stevian kanssa kannattaa olla varovainen, sillä erityisesti banaaniversiossa se meinaa maistua läpi hieman liikaa, joten 1 rkl varmaan riittäisi. Steviaa vähemmän käyttäneenä, oli annostelu hieman hankalaa. Kannattaa myös muistaa, että munavaahtoa ei kannata enää blenderöidä kovin paljoa, vaan ennemminkin varovaisemmin käännellä jauhot ym. joukkoon, näin voi tulla hieman kuohkeampia versioita. Liian innokas ja vauhdikas kokki saattaa tämän unohtaa niin kuin tänään :) Yhdestä taikinasatsista tuli 3 isohkoa muffinsia, mutta kuohkeammasta versiosta olisi voinut tulla hieman enemmän. Näistä kahdesta vaihtoehdosta ottaisin maun perusteella sen hieman epäterveellisemmän version, sillä stevia tosian puski toisesta hieman liikaa läpi. Pahimman makeannälän vievät kyllä :) Edited: kun muffinssit saavat "muhia" seuraavaan päivään, ovat ne paremman makuisia, eikä stevia maistu niin selvästi. Kolmas koe-erä päätyi tarjolle ja osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi tällä versiolla: 

2 munaa
1 tl leivinjauhetta
6 taatelia
3 rkl steviaa
1 dl spelttiä
4 rkl raakakaakaota
3/4 dl rasvatonta maitoa
1 banaani
1,5 dl kaurahiutaleita
75 g margariinia

200 astetta ja noin 13 min :)

Tänään soi: Olympialaiset telkkarista

2 kommenttia:

  1. Aloin vähän aikaa sitten seuraamaan sun blogia ja oon nyt lukenu näitä sun postauksia tosi paljon. Mun mielestä sulla on tosi hyviä ruokia. Oon kokeillu niistä paria (vaikkei aina reseptiä ookkaan) ja ne on ollu ihan NAM! Huomasin et Hikikinkulla on käynnissä kisa, missä pitää keksiä kesäinen herkku, joka sopii meille linjoistamme huolehtiville ;) Haluisin tosi paljon nähdä (ja maistaa:D ) millaisen herkun sä tekisit!

    Aurinkoista kesää:)

    PS. Toivottavasti postaat näitä reseptejä jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja tervetuloa lukemaan näitä mun höpötyksiä :) Kiva, että joku on saanu jotain irti näistä resepteistä, vaikka ne välillä on nimenomaan sitä koekeittiötä parhaimmillan ja pahimmillaan! Pitääpi käydä kurkkaamassa kesäherkkukisaa, jos vaikka inspiroituisi keksimään jotain. Tosin täytyy tunnustaa, että Brunebergin myymäläkäynnin jälkeen on sohvapöytää koristanu suklaa eikä terveysherkut :D Aurinkoista kesää sullekkin!!

      Poista