sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Venyy venyy!

Treenitapojen muuttamisohjelmani on melkein pysynyt suunnitelmissa. Kerran on jäänyt pk-treeni- ja kehonhuoltotavoite täyttymästä. Juoksua on tullut myös mukavasti treeniohjelmaan, viime viikkoina on ollut 1 lenkki per viikko. Tänään kävin pelaamassa sulkapalloa yli vuoden tauon jälkeen. Hetken aikaa meni, ennen kuin pääsi rytmiin mukaan ja ettei kaikki pallot menny ihan ohi. Huomenna voi olla käsi kipeä, ainakin olkapäässä ja käsivarressa tuntuu jo nyt. Kivaa vaihtelua ja kyllä hikikin tuli, kun pääsi vauhtiin :)

Ainainen ongelmani on nuo kehonhuoltotunnit, mitä en vain saa toteutettua. Tänään keksin jonkinlaisen ratkaisun asiaan, kun tajusin, että nettihän on pullollaan kaikenlaisia kehonhuoltoon liittyviä juttuja ja erityisesti YouTube tuo ohjauksen suoraan omaan kotiin :) Pystyn juoksemaan ja käymään salilla, ilman että joku käskyttää vieressä. Mutta kehonhuoltoa en osaa tehdä, ellei joku vahdi/ohjaa vieressä. Jaksan kotona venytellä sen muutaman minuutin, mutta siihen se jääkin. YouTubessa on tosiaan runsaasti erilaisia venyttelyvideoita ym. ja tein oman puolen tunnin harjoitukseni tämän mukaan. Tehokkaita liikkeitä ainakin minulle ja taas tuli mietittyä, että miten jäykkä sitä voikaan olla :P

Terveysliikuntasuosituksissa ei ole määritelty venyttelylle omaa osiotaan, vaikka se onkin tärkeä osa liikuntaa. Kuitenkin ACSM (eli American College of Sports Medicine, mikä on maailman suurin liikuntalääketieteen järjestö) suosittaa venyttelyharjoittelua suurien lihasryhmien lihas-jänneyksiköihin. Yhden harjoituksen kesto on 10 minuuttia ja se tulisi suorittaa 2-3 kertaa viikossa. Yhden lihasryhmän venytys on kestoltaan 1 minuutti. Näin ollen venyttely ei loppujen lopuksi ole kovin aikaa vievää puuhaa. Kohdealueina tässä suosituksessa ovat hartiaseutu, niska, rintalihakset, vartalo, alaselkä, lonkat, nilkat ja alaraajojen etu- ja takaosa. Tärkeää on kohdistaa venyttely nimenomaan lihakseen ja jänteeseen, sillä nivelkapselin ja nivelsiteiden venyttäminen voi aiheuttaa terveen nivelen tukevuuden heikentymistä. Kaiken kaikkiaan venyttely vaikuttaa suoritus- ja toimintakykyyn, lihas- ja tukikudosten rakenteisiin ja toimintoihin sekä niihin liittyviin vammoihin ja sairauksiin. Tämä koskee niin aktiiviliikkujia kuin myös vähemmän liikkuvia ja vanhuksia. Kuitenkin on tärkeää ottaa huomioon lajin vaatimat venytykset, mutta nämä ovat siis ns. terveysliikuntasuositukset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti