tiistai 11. joulukuuta 2012

Tänään vuorossa suklaata ja vähän penkkiurheilua

Flunssa alkaa pikkuhiljaa antamaan periksi, vaikka tänään töissä aika pitkälle mentiin honottavalla nenä-äänellä ja korvat lukossa. Salille en kuitenkaan taida vielä muutamaan päivään uskaltaa, koska kunnossa en vielä ole ja jotta elimistö saa kunnon levon. Houkutus kyllä olisi suuri jo loppuviikosta kokeella treenata, mutta onneks ulkomaan kaveri on viikonlopun Suomessa, ni menee sopivasti aika sen houstaamiseen :)

Nyt kun en vielä liikuntaa uskalla harrastaa, voinkin siirtyä toisen addiktioni pariin eli suklaaseen. Nam! Kaupasta lähti mukaan piparkakkusuklaata, jota tässä oon nyt vedelly ihan innoissani. Ja huomenna on hyvä olo ja turvottaa… Aina sama laulu, en tiiä millon sitä oppis hillitsemään tätä herkuttelua. Välillä toimii, että ostan vain pienen määrän, mutta mikä siinä on et useemmin tulee ostettuu enemmän ku yks suklaapatukka…? Tätä mässäämistäni sitte kompensoin liikunnalla, mikä nyt on pannassa, joten jos oisin järkevä niin laittaisin suklaankin pannaan muutamaks päiväks. You wish! Ei tuu onnistumaan :P Tässä pari päivää onki menny vähän vähemmällä ruualla, ku on haju- ja makuaistit ja ruokahalu ollu hakusessa, mut sieltä se sokerihiiri taas löyty. 

Eilen YLE:ltä tuli BBC:n dokumentti "Totuus kuntoilusta". Siinä tuli ihan mielenkiintoisia näkökulmia mm siihen miten geenit voivat vaikuttaa aerobiseen kehitykseen, miten paljon pienikin liikkuminen vaikuttaa aineenvaihduntaan ja miten 20 sekunnin treeneillä voi olla vaikutusta kuntoon ja insuliiniherkkyyteen. Ohjelma on nähtävissä YLE-Areenalla muutaman päivän ajan, mutta pidemmän päälle siitä voi käydä ihmettelemässä (lähinnä tekstiversiona) BBC:n sivuilla in English.

Salillakin on vaihtunut/vaihtumassa ohjelmat ja innolla ootan uusia. Erityisesti ootan Sh’bamia, viimeisin ohjelma kun ei täysin mun mieleen ollu, katotaan miltä uus näyttää. BodyPumpissa oon aina koukuttunu hartiabiiseihin, (en niinkään lihasryhmänä, sillä iso toistojen määrä kun tuppaa olemaan aika raastava reistailevalle olkapäälle) mutta biisit nimenomaan on lähes aina ollu ohjelman parhaimpia, joten senkin kunniaks:

Tänään soi: Scooter feat Vicky Leandros - C'est Bleu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti