maanantai 10. joulukuuta 2012

Treeniä ja suklaata

Oman blogin aloittaminen on ollut jo pitkään mielessä. Toki kirjoitin blogia 3-4 vuotta sitten ollessani opiskelijavaihdossa ulkomailla, mutta jatkuvamman blogin aloittaminen on aina jäänyt. Lueskelin jälleen blogeja ja päätin, että nyt sen omankin aloitan. Tänään on hyvä päivä aloittaa, sillä istun sohvannurkassa nenä punaisena, villasukat jalassa ja vieressä kasa nenäliinoja. Kyllä, flunssa iski ja käytänkin nyt tämän sairaslomapäivän blogin aloittamiseen, jotta saan edes vähän aikaa tapettua ennen kuin tulen mökkihöperöksi :) 

Kuten blogin nimikin kertoo, tiedossa on tarinoita liikunnasta ja rakkaasta suklaa-addiktiostani. Tykkään harrastaa liikuntaa, mutta osaan myös sen toisen puolen eli herkuttelun, joka välillä (usein) karkaakin käsistä. Molempia siis hyvässä tasapainossa. En aio kirjoitella suklaareseptejä tai muutakaan vastaavaa vaan siitä miten sovitan treenin ja suklaan yhteen… tai jotain sinnepäin? Ehkä enemmänkin siitä treenamisesta, koska tuskin kukaan jaksaa ainaisesta suklaan syömisestä lukea. Ja väliin mahtunee vähän muutakin ajatusta mitä mieleen juolahtaa. 

Vaikka liikunta on minulle nykyään ihana pakkomielle, ei se sitä aina ole ollut. Laihdutin 20 kg vajaassa 1,5 vuodessa ja sitä ennen tipahti 5 kg hitaamalla tahdilla reilussa puolessa vuodessa. -25 kg oli itsellekin yllätys, mutta tähän ei tarvittu mitään ihmedieettejä tai nälännäkemistä vaan yksinkertaisesti herkkujen vähentämistä ja liikunnan lisäämistä. Tätä ennen olinkin sohvaperuna, välillä jaksoin ja ehdin jotain liikuntaa harrastamaan mutten koskaan niinkään säännöllisesti. Nykyään tulen hulluksi, jos en pääse säännöllisesti liikkumaan. Tavoittenaani on vähintään 3 tuntia viikossa hikiliikuntaa. Lajeina löytyy kuntosalin ryhmäliikuntatunnit laidasta laitaan ja siellä kuntosalin puolellakin olen yrittänyt alkaa vierailemaan lähinnä kahvakuulan kahvassa roikkuen, mutta kuntosalitreenistä en ole jostain syystä innostunut. Osittain johtuu myös siitä, että minulla ei ole treeniohjelmaa enkä vain viitsi mennä tekemään jotain. Niin ne lajit siis, jumppien lisäksi löytyy juoksu, johon jäin koukkuun 1,5 vuotta sitten. Sitä ennen vihasin juoksemista enkä ikinä käynyt lenkillä, mutta nyt olen addiktoitunut kyseiseen lajiin. Puolimaratonin vedin viime keväänä ja pari kympin kisaa on myös takana. Tanssitunneilla käyn myös, lajina sitä mitä monet tanssistudiot kutsuvat nimellä ”dance” eli sekalaisia tanssilajeja (disco, jazz, hiphop, show, lattari…). Tanssiharrastus olikin pitkäaikainen haaveeni ja tänä syksynä vihdoin pääsin sen pariin. Ensi vuoden alussa on tarkoituksena aloittaa sähly, josta innostuin tässä syksyllä kun sitä kerran pääsin kokeilemaan pitkästä aikaa. 

Eli tässäpä tämä eka postaus. Katsotaan mitä tuleman pitää kunhan ensin tästä flunssastani toivun ja pääsen takaisin treenaamaan :) 



Tänään soi: Haloo Helsinki! - Huuda!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti