maanantai 21. huhtikuuta 2014

Jos vain olisi aikaa eikä aikatauluja...

Harmaata lenkkisäätä perjantaina...
Päivät vilistävät silmissä ja kilometrit jalkojen alla. Pääsiäisenä ehdin matkustaa Pohjanmaalle mummolaan ja takaisin, juhlia poikaystävän synttäreitä, lenkkeillä, nauttia auringosta, kahvitella ulkona ja tänään vapaapäivät kruunasi grillajaiset ja mölkky siinä ihanassa auringossa. Huomenna paluu arkeen ja tonnikalasalaatin ihanaan maailmaan :D Ja niin jatkuvat myös treenit. Sähly jää harmikseni jo nyt kesätauolle ja palaa kuvioihin vasta syksyllä. Tämä toisaalta tekee yhden lisäpäivän juoksu/salitreeneille, sillä jo pitkään on tehnyt tiukkaa mahduttaa 2-3 lenkkiä, salitreeni, sähly ja välillä jotain muutakin liikuntaa yhteen viikkoon, kun niitä huilipäiviäkin siellä on tarvinnut. Kunnon salitreenistäkin on aikaa yli 2 viikkoa. Kaipaan salin jumppia, mutta tällä hetkellä on järkevintä vain juosta ja juosta kohti puolimaratonia vajaan 3 viikon päähän. Jos viikossa olisi loputtomasti päiviä, niin ihanteellinen treeniviikkoni näyttäisi tältä: juoksulenkki tai Indoor Running, salitreeni, sähly, show/dance/disco-tanssitunti, BodyPump tai jokin muu lihaskuntotunti, BodyJam, Sh'bam, ABSolution, SatsEnergy, vesijuoksu tai muu pk-treeniä vastaava rauhallisempi laji ja kehonhuoltotunti. Ja ainahan olisi kiva kokeilla uusia lajeja. Ei vain ihan taida olla mahdollista tämän kaavan toteuttaminen.

... ja ihana aurinko muuten seurana.
Katselin HeiaHeiasta tämän vuoden liikuntasuorituksiani. Ykköstilalla siellä on juoksu ja top5-listalla ovat sen jälkeen sähly, sali, spinning ja BodyPump. Mutta missä ovat suosikkijumppani Energy, Sh'bam ja BodyJam? Ne ovat jääneet sinne aikataulujen ja juoksujen alle. Juoksukenkiä on kulutettu tämän vuoden puolella n. 110 km (ja siihen päälle parit Indoor Running -tunnit), joista suurin osa on tullut viimeisen parin kuukauden aikana. Paljolti jumppailuihini vaikuttavat myös aikataulut. Suosikkituntini ovat usein sellaisiin aikoihin, mitkä eivät sovi minulle tai menevät tiistaisen sählyni kanssa päällekkäin tai tunnit menevät keskenään päällekkäin. Käyn salilla mielummin suoraan töistä tai alkuillasta, sillä myöhemmin illalla en voi kuvitellakkaan liikkuvani jumpalle, koska ehdin yleensä siinä välissä väsähtää. Viikonloppuna iltapäivät olisivat itselleni parhaimpia jumppa-aikoja, mutta yleensä tunnit ovat aamupäivisin tai illalla. Tulee vaan mieleen, että liikunko itse jotenkin outoihin aikoihin? :D Vaikka välillä ärsyttääkin, ettei pääse suosikkitunneille, niin pääasia on, että liikkuu. Viime viikolla saldona oli sähly ja juoksulenkki x 3, eikös se ole jo ihan riittävä, vaikka jumpat ja sali jäivät väliin? Noh, tästä voidaan olla montaa mieltä :)

2 kommenttia:

  1. Runsauden- ja aikapula tuttuja täälläkin! Välillä melkein harmittaa, kun ei ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi. Itse päätin vähentää juoksua ja keskittyä jumppiin ja salitreeniin, mutta ainahan tilanne voi muuttua ;) Sunnuntaisin on muistaakseni joitakin jumppia iltapäivälläkin noilla meidän saleilla, itsekin tykkään käydä jumpilla suoraan töistä tai viikonloppuna alkuiltapäivästä :) Paljon tsemppiä treeneihin ja puolikkaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Voipi olla, että puolikkaan jälkeen laajentuu liikunta-arsenaali sinne jumppien joukkoon takaisin, jottei mene liian yksitoikkoiseksi. Pitänee laittaa salille palautetta aikatauluista, et tämmösille outoihin aikoihin treenavillekki tulis sopivia jumppia sopiviin aikoihin ;)

      Poista