sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Done: liikuntalääketieteen perusopinnot

Lähes vuoden mittainen aherrus liikuntalääketieteen parissa on nyt ohi. Palautin tänään viimeiset tehtävät ja sitä myötä puuttuu enää viimeisen kurssin arvosana. Kunhan tehtävät on arvosteltu, on 25 opintopistettä kasassa ja pian cv:ssä merkintä liikuntalääketieteen perusopintojen suorittamisesta :) Suosittelen kyseisiä opintoja, mikäli yhtään viittaa omaan työhön tai on muuten asiasta kiinnostunut. Sain opinnoista hyötyä niin työhöni kuin myös itselleni omia treenejä varten. 

Kyse ei siis suorainaisesti ole lääketieteestä, vaikka nimi sinne suuntaan viittaakin. Oma opinahjoni Helsingin seudun kesäyliopisto (Itä-Suomen yliopiston mukaisesti) määrittelee aineen näin: "Liikuntalääketieteessä tarkastellaan liikunnan, fyysisen kunnon sekä ravinnon ja terveyden välisiä yhteyksiä. Opinnoissa perehdytään muun muassa fyysiseen suorituskykyyn ja terveyskuntoon vaikuttaviin tekijöihin ja terveysliikuntaan. Opintoihin sisältyvät keskeiset fyysisen suorituskyvyn mittaukset ja perehtyminen liikunnan turvallisuuteen samoin kuin liikunnan mahdollisuuksiin monien kansansairauksien ennaltaehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa. Liikuntalääketieteessä tarkastellaan myös liikunnan edistämisen yhteiskunnallista merkitystä." Mikäli yhtään herätti kiinnostusta, niin suosittelen tutustumaan lisää ja vaikka aloittamaan opinnot. 25 opintopistettä on jaettu seitsemään opintokokonaisuuteen tai halutessaan voi suorittaa vain osan niistä. Lisätietoja täältä. Nyt jäi itselle fiilis, että mitäs sitten opiskelisi? :)

Aurinko ja aikamoinen tuuli lenkkiseurana.
Eilen sain juoksuflown päälle ja mennä kiskaisin melkein 14 kilsan lenkin. Lenkki on pisin tänä vuonna ja oikeastaan pisin viime kesän jälkeen. Pikkuhiljaa on pakko alkaa totuttamaan jalkoja noihin pidempiinkin lenkkeihin ja tämä oli hyvä alku. Pari pidempää lenkkiä kun vielä saisi alle ennen HCR-koitosta, niin olisin tyytyväinen. Vauhti oli nyt kohtalaisen hyvä, mutta vielä on kiristettävää sen suhteen. 2-3 lenkkiä per viikko ja vähän lihaskuntoa olisi suunnitelmana seuraavan viiden viikon aikana.

4 kommenttia:

  1. Haluaisin tietää lisää Liikuntalääketieteen opinnoistasi. Harkitsen itse aloittavani opinnot avoimessa. Voinko lähettää sinulle s-postia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai! Postia voi laittaa: suvikor(a)hotmail.com

      Poista
  2. Kuulostaapa mielenkiintoiselta nämä opinnot! Kuinka paljon aikaa sinä käytit noin suurinpiirtein per viikko? Mulla on haave fysioterapeutin opinnoista joskus tulevaisuudessa, joten nämä voisivat olla tosi hyvä juttu sitä ajatellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luentoja oli suunnilleen kerran kuukaudessa kaksi päivää kerrallaan (pe+la) ja siihen lisäksi tehtävät ja tentit, jotka olivat sitten eniten aikaa vieviä. Tarkkaan en osaa arvioida kuinka paljon aikaa meni, välillä oli viikkoja ettei ollut mitään kouluhommia, välillä joutui vähän enemmän puristamaan. En itse kuitenkaan näe näitä opintoja niin suuresti aikaa vievinä, koska kestivät tosiaan viime kesäkuusta tänne huhtikuulle, joten pystyy hyvin suorittamaan työn ohella. Suosittelen kyllä lämpimästi ja varmasti on hyöyä, jos joskus ajattelit fysioterapeutiksi opiskella :)

      Poista