tiistai 5. helmikuuta 2013

Back to the 80's

Tiistaiseen tapaan oli vuorossa sähly, mutta sitä ennen käytiin työkaverin kanssa salilla vetämässä pientä treeniä. Sählyvuoro kun alkaa sellaiseen aikaan että kotiin ei kannata lähteä töiden jälkeen vain pyörähtämään. Niinpä töiden ja sählyn väliin jää aina luppoaikaa ja siihen ollaan yritetty keksiä jotain tekemistä. Kerran mentiin luistelemaan ja viime viikolla kävelin osan matkaa kohti sählyhallia ennenkuin hyppäsin bussiin. Tänään päätettiin mennä kokeilemaan työpaikan liikuntatilaa, mikä lähinnä on asiakkaiden käytössä, mutta sulkemisajan jälkeen tyhjillään. Tilasta löytyi kaikenlaista treenikamaa ja mikä siitä teki hauskaa oli kasariteema!! Talo kun ei ole ihan uusinta uutta, niin eivät myöskään olleet kuntosalikamatkaan. 80-luvun henkeen löytyi pappamopomallista kuntopyörää, Kippari-Kalle-tyylistä käsipainoa ja ties mitä. Oli siellä uudempiakin tavaroita, mutta ympäristöstä kaikui back to the 80's :D

Pappamopofiilis, ku tällä polki

Kippari-Kalle! 

Ihan hyvä treeni saatiin vedettyä puolessa tunnissa, vaikka osa ajasta menikin ihmettelyyn, että mitä kaikkea sieltä löytyykään. Testiin pääsivät ainakin hyppynaru, hulahulavanne, käsipainot, jumppapallo ja kuntopyörä. Ensi viikolle suunniteltiin tekevämme kuntopiiritreeniä, koska nyt aika tosiaan meni osittain ihmettelyyn ja pyörimiseen, kun mietti mitä tekisi. 

Huomenna on ansaitusti lepopäivä, sillä näitten kahden päivän aikana temmotut 3,5 tunnin treenit alkaa painaa lihaksissa. Polvi reistaili jo ennen sählyä ja varmasti lihakset jumittaa huomenna vielä tätäkin päivää enemmän. Joskus ehkä voisi harkita, ettei vetäisi kahtena päivänä peräkkäin hullun rankkoja jumppia ja sählyjä...

Tänään soi: Calvin Harris ft. Neyo - Let's Go

maanantai 4. helmikuuta 2013

Maanantain energiapaketti

Viikko potkastiin käyntiin vauhdikkaasti kahden tunnin tempomisella salilla. Ekaks BodyPump ja siihen päälle Energy, joka on aikamoista hyppimistä, pomppimista, juoksemista ja ties mitä ja siihen päälle vielä vähän lihaskuntoa eli kunnon hikitunti. Nimensä mukasesti energinen tunti ja sinnehän ne energiat katoski. Ihana tunne, kun hiki virtaa ja pistää puuskuttamaan ja ei kun sitten vaan seuraavaa kappaletta kohti :) Tämä tunti onkin yksi suosikeistani, nyt vaan ollu muutaman viikon tauko. Kyllä tietää ja tuntee tehneensä jotain, sen verran alkaa energiatasot olemaan vähissä.

Edellisestä pumpista on tainnu vierähtää joku kolmisen viikkoa ja se varmasti tuntuu lihaksissa lähipäivinä. Pumppi-tunneilla vaan yleinen ärsytyksen aiheeni on se jumppaajien sijoittuminen saliin niinkuin tänäänkin. Jos siellä lattiassa on ne merkit, minkä kohdalle se steppilauta pitäisi laittaa niin miten vaikeaa se voi olla toimia niin? Jokaikinen kerta osa vetää laudat miten sattuu ja sitten ihmetellään, kun on ahdasta. Eikä sekään välttämättä auta, että ohjaaja kehoittaa kaikkia tarkistamaan, että lauta on oikeaan kohtaan laitettu. Paljon kivempaahan se on jumppailla, kun ei tarvitse miettiä osuuko levytangot jonkun kanssa yhteen, miten askeleensa sijoittaa askelkyykyssä tai tallaako jonkun maassa lojuvan painon päälle. Valivali, mutta tämä vaan on niin totta. Mutta se siitä.

Hiki pintaan ja sykkeet kattoon eli  tänään soi: Scooter - Ti Sento

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Treenien tilastointia

Treenikalenteri näytti tällä viikolla tältä:
ma: juoksumattoa+PowerStep
ti: sähly
ke, to, pe: -
la: Indoor running
su: -

Näistä treeneistä oliki jo edellisessä postauksessa puhetta, mutta se, että täällä näitä treenejä kirjailen ja laskeskelen, teen sitä myös muuallakin. Kyseessä on siis netissä olevat liikuntapäiväkirjat tms. Minulla on tili HeiaHeiassa, Sports Trackerissa ja RunKeeperissa, näistä tosin tuo viimeinen pikkuhiljaa jäänyt vähemmälle, kun aloin käyttämään Sports Trackeria. 




Olen addiktoitunut kirjailemaan treenejäni näihin palveluihin ja olen kyllä kokenut ne hyödyllisiksi. HeiaHeiassa näen suoraan paljonko on viikossa tultu liikuttua ja vieläkö omasta tavotteesta puuttuu minuutteja. Sports Trackerista selviää lenkkireitit, keskinopeudet jne, kunhan muistaa laittaa kännykästä ohjelman päälle. Eräänlaista välineurheilua kai tämäkin :)





Tänään soi: will.i.am ft. Eva Simmons - This Is Love

perjantai 1. helmikuuta 2013

Mässyn mässyn ja tsemppimusaa

Niinku otsikko sanoo, on tää viikko menny mässätessä. Vaik muuten on ollu kiirettä ja liikunta jääny vähemmälle, ni on sille herkuttelulle kyl löytyny tilaa. Tänään meni töissä kanakebabrullaa (harvinaista kyllä) ja sit kotona viel suklaata ja mutakakkuu. Hyvää sen hetken ja nyt yököttää eli perusmeno :P 

Maanantaina kerkesin vetämään vähän juoksumattoo ja PowerStepin (puolet steppiä ja puolet lihaskuntoo) ja sit tiistaiset sählyt tuli myös käytyä tempoomassa. Kyllä se kolme tuntii liikuntaa näköjään täyttyy vähän laiskempanaki viikkona, sillä huomen olis luvassa juoksutunti, mitä ootan innolla! Juoksuun isona osana mulla liittyyki musa. Nuo Indoor running -tunnit menee ilman musaaki, vaik seki siel taustalla aina soiki. Mut lenkkipolulla pitää aina olla kuulokkeet korvilla tai fiilis katoaa. Varmasti moni juoksija on sitä mieltä, et menevä rytmikäs musa on paras vaihtoehto lenkille! Tai missä tahansa lajissa se musa tuo lisätsemppiä. Omia suosikkejani ovat ainakin:

David Guetta - Titanium: Hyvä meno ja biitti ja kuten sanat sanoo I'm TITANIUM!! Ei tarvinne sen enempää selittää :)

Forth Minor - Remember The Name: This is ten percent luck, twenty percent skill, fifteen percent concentrated power of will, five percent pleasure, fifty percent pain and a hundred percent reason to remember the name! Tätähän se urheilu on, tosin ehkä noita prosentteja jakaisin vähän eri tavalla.

Vangelis - Chariots Of Fire: Ei ehkä niin menobiisi mut tsemppibiisi kuitenki. Löysin tän kappaleen joskus viime kevättalvella ja katsoin myös videon YouTubesta. Tämähän on samannimisestä leffasta, mikä nimenomaan kertoo juoksemisesta ja kisoihin valmistautumisesta. Kesällähän tätä sitten soitettiin ihan jatkuvasti Lontoon olympialaisten yhteydessä, joten välillä tuntu et tulee korvista ulos, mut tsemppibiisiä ei niin vaan kuitenkaan lannisteta. Leffa pitäis varmaan joskus kans katsoa.


Menoks! Kera ihanan juoksuvyölaukkuni :)
Olishan näitä hyviä biisejä vaikka kuinka paljon, mut näillä mennään tällä kertaa :)

Tänään soi: Nuo yllä olevat

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Tiukkaa vääntöä kalenterin kanssa

Viikonloppu hurahti järjestötoiminnan parissa ja siinä toimintaseminaarin ohessa tulikin sitten herkuteltua kaikenlaista. Viikon urheilut ehdin jo toteuttaa arkena, tietäen viikonlopun aikataulun. Eli näillä mentiin tämä viikko:

ma: ABSolution+crosstrainer+intervallispinning
ti: luistelu+sähly
ke: -
to: pikasali: juoksumattoa+lihastreeni: kädet ja jalat
pe: Sh'bam+Indoor running
la: -
su: -

Ensi viikko näyttää kalenterin osalta aika tiukalta. Tässä jo pari päivää olenkin stressannut, että mihin väliin laitan liikuntaosiot... Kun on se pakkomielle, että vähintään 3 tuntia viikossa hikiliikuntaa niin siihenhän on sitten päästävä tavalla tai toisella. Toisekseen stressaan (tai ehkä enemmän harmittaa se), että kahden suosikkiohjaajani tunnit osuvat juuri sellaisille ajankohdille, mitkä ovat vähän hankalia kannaltani ja pääsen näille tunneille harvoin. Periaatteessa tunnin ohjaajalla ei niinkään ole minulle väliä, sillä käyn niin vaihtelevasti eri tunneilla, mutta kyllä hyvästä ohjaajasta saa vielä vähän lisää tsemppiä treeniin. Omalla salillani en ole huonoihin ohjaajiin törmännyt, mutta kyllä sieltä ne pari suosikkia nousee :)

Sunnuntai-ilta jatkuu näiden kavereiden parissa:

 

 Tänään soi: Anssi Kela - Puistossa 

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Englannin malliin

Nyt voin sanoa vetäneeni kunnon vatsalihastreenin! Eli kyseessähän oli se toissapäivänen ABSolution. Lihaskivut tulivat vasta tänään ja voin kertoa, että oli tehotreeni, koska pelkkä aivastaminen, nauraminen ja sohvalta ylösnouseminen sattuvat vatsalihaksiin :D Eilen tuli vedettyy kunnon sählyt, saatiin hyvät pelit aikaseks ja hiki lens! Tänään saa sit viettää lepopäivää hyvällä omatunnolla. Nyt oliki hyvää aikaa keskittyy enemmän ruoanlaittoon ku yleensä. Normaalisti tulee tehtyä vaan jotain, mikä on nopeesti valmiina, ku kotiin tullessa on aina nälkä. Tänään kehitelmänä oli tomaatti-pinaatti-kanapastaa höystettynä sipulilla ja valkosipulilla. Ja jälkkäriks suklaata ;)

Ruoka vielä vaiheessa
Tässä vapaailtaa viettäessäni lueskelin aiemmin kirjoittamaani blogia opiskelijavaihtoajoiltani Englannissa. Kävin siellä silloin tällöin yliopiston salilla ja jonkun jumppatunninkin testasin. (Tämä oli siis vielä silloin, kun liikunta ei ollut addiktio, muutenhan olisin roikkunu salilla pikkusen useemmin.) Blogista löysin nyt sitten aiheen otsikolla "Brittiläistä kuntosalikulttuuria" ja poimin sieltä tämmösiä helmiä:

"Oon nyt pariin kertaan käyny aerobicissä ja muutaman kerran salilla ja huomannu, et vaikka se treenaaminen on samanlaista ku Suomessa, ni salikäyttäytyminen on ihan erilaista :) Salilla on pukuhuoneet joo, mut käytännössä kukaan ei käytä niitä. Moni tulee salille urheiluvaatteissa (huom. myös salikengät jalassa) jo valmiina ja jättää tavaransa sinne koripallokentän/aerobic-salin/tms. reunoille. Hyvässä lykyssä vaatteet saatetaan treenin jälkeen osittain jopa vaihtaa siinä kentän reunalla. Suomessa tulis ihan varmasti sanomista, jos kävelis ulkokengillä salille treenaamaan. Ja käsilaukku salille siihen pyörän sankaan, ku meet polkee? Tääki on nähty.

Toinen juttu on vaatetus. Kerran näin yhen tytön, joka meni jumppatunnille sukkahousuissa ja farkkushortseissa. Noh, monella tytöllä oon huomannu mitkä lie tennareitten tapaset kengät, mitkä ei oikein sovellu jumppaan. En oo Suomessa kellään nähny vastaavia aerobic-tunnilla :P Tänään sit näin yhen tytön jolla oli jotkut tossukat, joitten narut oli kietonu säärien ympärille? Epämukavaa, ehh? Lisäks jotkut näyttää siltä ku ne olis juhliin menossa: hirvee meikkikerros (no tätä näkee Suomessaki) ja hiukset viimesen päälle laitettuna. Kerran yks tyttö laitto huulipunaa ja kunnon pölähdyksen hajuvettä ennenku lähti pukuhuoneesta (siis se harva kerta ku oon jonku siel pukkarissa nähny). Tänään näin aerobicissä tytön jolla oli paita, mikä olis käyny melkeen mekosta. Lisäks kuntosalilla on kokolattiamatto!"


Pikkusen eroaa suomalaisesta salikäyttäytymisestä...? Tässä tosiaan oli kyseessä yliopiston sali, joten en tiiä oisko "oikeilla" saleilla sitte ollu vähän erilaista.

Tänään soi: Alicia Keys - Girl On Fire

maanantai 21. tammikuuta 2013

Energiat hävis uutuuksien testaamisessa

Viime viikolla treenikalenteri näytti tältä:
ma: juoksumattoa+soutulaite+vatsa-pakaratreeni
ti: sähly
ke: -
to: lihaskuntotunti ja Sh'bam
pe: -
la: (periaattees täs ois tyhjää, mut ehkä tähän voi sulkuihin laittaa tanssimisen, koska tanssilattiaa kulutettiin monta tuntia ja reidet vieläki vähän hapottaa :) )
su: -

Tänään tulin töiden jälkeen kotiin ennen salille lähtöä. Tein pastaa ruoaksi ja söinkin sitä pienen annoksen 1,5 tuntia ennen tuntien alkua. Kuitenkin tuntui koko ajan, että pitäisi syödä lisää, ihanku ois ollu nälkä muttei kuitenkaan ollu. Mehukeittoa hörppäsin vielä ennen lähtöä. Salilla vetäsin pari uutuutta, ekaks ABSolutionin eli käytännössä 30 minsan keskivartalon tehotreeni. Siellä kierin lattialla ja kiemurtelin ja vetelin lankkua ja linkkuveistä ja mitä lie. Hengästymään pisti vaik liikkeiden kanssa oliki vähän hakemista. Katotaan mitä lihakset huomen tuumaa treenistä. Siihen perään 20 minsaa crosstrainerilla (pk-sykkeillä jee). 

Sitten vielä kolmas lyhyt treeni eli 30 minsan intervallispinning. Siinä ideana oli, et lämmittelyn jälkeen vedettiin 5 min x 3 intervallit minuutin palautteluil. Intervallit vedettiin niin, et 30 sekuntia mentiin kovaa, 20 sekuntia kovempaa ja 10 sekuntia täysii ja sit taas seuraava minuutti samalla lailla. Hirveen fiksuu vaan oli laittaa uudet treenikengät jalkaan, ne ku ei yhtään sovellu spinningiin ja mukavasti kuonokopat hierski jalkaa. En niin paljon rakasta spinniä, että viittisin ostaa spinnikengät, joten treenikengät on kelvannu sielläki. Jatkossa varmaan pitää vetää vanhat treenikengät spinningiin, niiden kanssa ainaki on välttyny hiertymiltä.

Tänään tuliki sit kivasti lihaskuntoo, pk- ja vk-treeniä :) Nyt on energiatasot aika matalalla, tuntuu edelleen et on nälkä koko ajan, vaik jo söinki. Ei jaksais oikein tehdä mitään ja reidet hapottaa (kiitos toissapäiväsen tanssimisenki). Tietääpähän tehneensä jotain ja hyvä näin, koska viikonloppuna meni hampurilainen poikineen... Tätä kirjottaessani muistinki, et spinnitunnin alussa ohjaaja toi meille yllärinä Gatoradea. Oman pulloni toin kotiin ja nyt vasta muistin sitä hörpätä, josko vähän nostais energiatasoja. En yleensä kannata palautusjuomia, johtuu varmaan ihan siitä, etten niitä oo vaan tottunu käyttää. Proteiinipatukat tuppaa laittaa mahan sekasin, joten niitäkään en oo hirveesti suosinu. Ruoalla ja levolla sitä on ennenki selvitty :)

Tänään soi: Muse - Resistance