tiistai 21. toukokuuta 2013

Matkalukemista Englantiin

Lähden huomenna viideksi päiväksi Englantiin lomailemaan ja ennen kaikkea festareille. Näin ollen taitaa tämän viikon liikunnat jäädä aika vähille. Eilen ehdin käydä vetäsemässä yhden jumpan, mutta tämä ilta menee pakatessa ja muuten matkalle valmistautuessa, sillä suuntaan huomenna lentokentälle suoraan töistä. Edessä on muutaman päivän liikuntatauko ja mättöruokakausi. Onneksi tulee kuitenkin käveltyä ja heiluttua ja shoppailtua, ettei ihan liikkumattomaks möhkäleeks tarvii ruveta. Ens viikolla onki sit varmasti semmonen olo, et pitää päästä liikkumaan ja hikoilemaan löllöilykauden jälkeen.

Kävin tänään kirjastossa lainaamassa ekaa avoimen yliopiston kurssia varten valmistavaksi oheismateriaaliksi tarkoitetun kirjan. Siis oheismateriaali, ei pakollinen kirja, ei tenttikirja vaan ihan vapaaehtoista luettavaa ja hain kuin hainkin sen lainaan! Opiskeluaikoina ei ollut puhettakaan, että olisin mitään ylimääräistä tai vapaaehtoista lukenut. Mutta nyt tilanne on toinen ja ihan omasta mielenkiinnosta ja vapaaehtoisesti ajattelin lueskella sitä kirjaa. Pitänee vetää rasti seinälle :) Huvittavaa tässä on se, että sama Kunnon kirja on ollut lukiossa terveystiedon kirjani, joten joskus ennenkin sitä on tultu lueskeltua. Kirjasta ei itse asiassa ole edes taidettu tehdä uudempia painoksia, joten vanhalla lukion kirjalla olisi pärjännyt varsin hyvin, jos olisin sen vain ehtinyt kotikotoa kaivaa esille. Lisäksi tuo kirja lähtee mukaan Englannin reissulleni, aattelin ihan matkalukemisena sitä käyttää. Kukapa uskoisi, että opiskelen lomalla :D Anatomian kirja on tulevalla kurssilla pääroolissa ja sellainen kirjahyllystäni jo löytyykin. Tai löytyi, sillä se on ollut pitkässä lainassa eräällä tutulla ja kovasti sitä olen yrittänyt karhuta takaisin, sillä olisi ihan kiva kirjaa vähän vilkuilla ennen luentoja.

Viime viikkoa:
ma: juoksumatto+pilates+Energy
ti: -
ke: juoksumatto+Sh'bam
to: -
pe: Sh'bam
la: -
su: -
Näiden lisäksi vielä runsaasti pyöräilyä työmatkojen ja muidenkin menojen ohessa.

Tänään soi music from England: Oasis - Whatever

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti