maanantai 6. toukokuuta 2013

Pain is temporary, pride is forever

Sunnuntai meni pitkälti löhöillessä ja syödessä ;) Kävin vetämässä runsaan puolen tunnin pituisen palauttavan kävelylenkin Keskuspuistossa ja samalla vähän fiilistelin edellisen päivän reittiä. Siellä sitä oli painettu menemään :) Olen vieläkin häkellyksissä siitä minkä ajan kiskoin menemään. Juoksu ei todellakaan tuntunut oikeastaan missään vaiheessa kovin hyvältä ja se johtui liian kovasta vauhdista. Toisaalta eipä se liian kova vauhti ollu, jos kerran kykenin vetämään ihan maaliin asti niinkin kovaa. Ei kai se aina pidä hyvältä tuntua, että saavuttaa tavotteet tai tässä tapauksessa jopa ylittää tavotteet. Pain is temporary, pride is forever. Niinhän se menee. 2,5 vuotta sitten tuskin kukaan olisi uskonut, että juoksen tällaisen ajan tai, että ylipäätänsä juoksen puolimaratoonin. Itse en ainakaan uskonut. Mutta siitä se lähti, kun reilu 1,5 vuotta sitten juoksin ekan juoksukisan eli Midnight Runin vain kolmen kuukauden juoksutreenin jälkeen.

Täällä mentiin...
Tässä parin päivän aikana on tullut paljon myös mietittyä suhdettani juoksuun. Vähän aikaa sitten vannoin, että pidän taukoa juoksemisesta, koska se alkoi maistua pakkopullalta. Näissä kisojen jälkihöyryissä olen miettinyt uusia juoksukisoja ja haaveillut siitä maratoonistakin. Vaikka HCR menikin melkein kokonaan tuskan voimalla eteenpäin, jäi siitä niin hyvä fiilis, että pakkohan tätä juoksemista on jatkaa. Vaikka matkan aikana ajattelinkin, että ei enää ikinä koskaan mitään tällaista, hullujen hommaa! Katotaan mitä sanon muutaman päivän päästä tai sitten kun palaan lenkkipolulle takaisin.

Nyt olisi hirveä hinku päästä treenaamaan, joko jumppailemaan tai lenkille. Pakko kuitenkin vähän lepäillä, jotta jalat toipuu kunnolla. Suht vähällä oon päässy lihaskipujen kanssa, sillä aattelin tänään olevan kunnon jumitukset päällä, mutta jalat toimii ihan hyvin, vaikka kyllä jotain tietää tehneensä, sen verran kiristää etu- ja takareisiä. Taitais jumpassa askel painaa kuitenki sen verran, et lepoa vielä kehiin. Kaksi varvastakin mitkä näyttivät la-iltana kärsineiltä, taitavat myös selvitä ilman suurempia kurjimuksia. Kannatti hommata kunnon juoksusukat :)

Tänään soi: edelleen se sama juoksulista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti