keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Englannin menoa

Pe-illan tanssikengät
Englannin matka tuli, oli ja meni. Tuloksena auringonpolttama iho, sillä siellähän piti sataa koko ajan eikä oikeastaan kukaan ollut aurinkoon varautunut... Mutta toisin kävi ja sateisen perjantain jälkeen lauantai ja sunnuntai mentiin auringon mukana ja nyt kuoriutuu ihoa irti naamasta, käsistä, päälaesta ja jopa huulista. Kivaa oli silti ja nyt back to basic. Tanssimista (sydämeni kyllyydestä), hyppimistä, pomppimista, kävelyä ja shoppailua tuli kyllä harrastettua urakalla, joten ihan löhöilyksi ei sentään mennyt. Eilen pääsin takaisin treenin makuun juoksulenkin muodossa, tämä päivä onkin sitten mennyt töissä ja ilta lepäillessä.

Chocolate heaven!
Matkan aikana kävin myös ruokakaupassa ja lentokentän kaupoissa ja olin kuin pikkulapsi, kun pääsin karkkihyllyille! Niin paljon kaikkia erilaisia karkkeja, että huh! Oli vaikea päättää mitä ostaa ja överikshän se meinas mennä. Turvottaa? Kyllä, kiitos uusien ihanien suklaiden. Toinen paikka missä olisin voinut tuhlailla enemmänkin rahaa oli urheilukauppa, jossa oli ihania treenivaatteita paljon halvempaan hintaan kuin Suomessa. Tiesin, että jo siihen mennessä tehdyt ostokseni täyttäisivät laukkua aika hyvin ja päädyin ostamaan vain yhden Adidaksen treenitopin 10 punnalla (=n. 11,5 euroa). 

Ihana (ja ruttunen) uus paita!
Heathrow'n viihdykettä
Kotimatkalla tuli kuin tulikin lueskeltua kurssikirjaa ja yllätyin itsekin, miten paljon mielenkiintoista asiaa siellä oli. Tuli myös kertailtua jo unohtuneita asioita. Odotan innolla ensi viikon ekoja liikuntalääketieteen luentoja, jotka alkavat anatomialla. Anatomiaa on tullu koulussa luettua aika lailla, joten ihan pohjalta en lähde. Luennot ovatkin vapaaehtoiset ja ne voisi suorittaa pelkällä kirjatentillä, mutta lienee hyvä käydä kertailemassa ihan tunneilla, jotta jää paremmin mieleen. 

Tänään soi: Mumford & Sons - Little Lion Man

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti