sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Skyr-rahka vs maitorahka

Huomasin viime aikoina kirjoittaneeni aiempaa useammin ravinnosta ja kas kummaa, tämäkin teksti on ravinnosta :) Olin viikonloppuna Matkamessuilla pyörimässä ja mukaan tarttui esitteiden lisäksi ruokaa. Ostin 100 %:sta rukiista tehtyä ruisleipää, ohrarieskaa ja Skyr-rahkaa. Olen silloin tällöin syönyt kyseistä rahkaa, mutta edellisestä kerrasta taitaa olla monta kuukautta. Työkaverilla oli muutama päivä sitten uuniomenan makuista Skyr-rahkaa mukana ja siinä mietimme, että mitenhän paljon höttöä se sisältää, koska kuulemma maistui niin makealta. Ravintosisältöjä katseltuani, huomasin, että kyseisessä purkissa on suunnilleen yhtä paljon hiilareita, rasvaa, proteiineja ja kaloreita kuin tavallisessakin rahkassa. Selitys makeudelle tietysti löytyy makeutusaineista, omenasta ja aromeista. Kuitenkin kaikissa mauissa on siis mukana sitä mitä purkin kylki kertoo eli mustikkaa, päärynää, omenaa, banaania jne. Normaali rahkahan ei sisällä muuta kuin maitoa ja hapatetta. 

Tutkittuani erimakuisten Skyrien ravintosisältöjä, löytyi niistäkin eroja. Vaikka mainos sanookin, että ei lisättyä sokeria, niin löytyy sitä silti joistakin makuvaihtoehdoista, nimittäin mansikka, päärynä ja mustikka sisältävät kyseistä ainetta. Muut maut (vanilja, uuniomena, meloni-passion, kuningatar, banaani) sisältävätkin juuri niitä makeutusaineita ym. Maustamaton oli ainoa sokeri- ja makeutusainevapaa versio. Sokeri tietysti aina nostaa hiilareiden ja kaloreiden määrää, mutta proteiinia on suunnilleen saman verran kaikissa mauissa. Itselleni tarttui messuilta mukaan banaani, kuningatar ja uuniomena. Tein vähän vertailua taulukon muodossa ja tähän mukaan otin kuningattaren ja mustikan, joista siis ensimmäisessä ei ole sokeria ja jälkimmäisessä on. Kolmantena tuotteena vielä normaali Valion pehmeä (rasvaton) maitorahka. Ravintosisällöt löysin Skyrin ja Valion sivuilta. Pahoittelut pienestä fontista, tietokone kun ei aina ole ystävä.


Lopputuloksena voinen sanoa, ettei kyseessä ollutkaan niin huono vaihtoehto esimerkiksi välipalaksi, vaan ravintosisällöltään ihan hyvä kokonaisuus, vaikka Skyreissa onkin niitä lisäaineita.

Tänään soi: telkkari

2 kommenttia:

  1. Kiva vertailu! Ainoastaan nuo makeutusaineet itseäni huolestuttavat, mutta toki silloin tällöin evääksi ihan hyvä vaihtoehto jos ei raaka maitorahka jaksa aina houkuttaa :) Kotona sitten maitorahkasta saakin väännettyä vaikka minkälaista herkkurahkaa!

    VastaaPoista
  2. Normaali maitorahka on kyllä tosiaan parempi vaihtoehto, kun kylkeen voi lisätä vaikka mitä :) Yksinkertainen mehukeitto+rahka on tämän hetken välipalasuosikkini.

    VastaaPoista