perjantai 18. tammikuuta 2013

Ammattilaisen kaloriähkyjä ja neuvontoja

Suklaaähky on tainnu olla monena päivänä tällä viikolla ja on myös tänään. Pitäis varmaan joskus laskee et paljon sitä viikon aikana tulee vedettyä kaloreita suklaan muodossa. Ja nyt ei siis puhuta suklaapatukasta päivässä vaan pikkusen suuremmista määristä. Viikonloppuki taitaa mennä herkutellessa, sen verran on tullu ohjelmaa buukattuu. Lisäksi söin tänään pizzaa :P Onneks eilen pääsin lihaskuntotunnille ja Sh'Bamiin vähän kuluttaa kaloreita.

Vaikka suklaaähkyjä vedänkin, niin tiedän paljon ruokavalioasioista, painonpudotuksesta, niiden terveysvaikutuksista jne ihan ammattini puolesta. Työskentelen terveydenhoitajana ja työnkuvaani kuuluu myös elämäntapa- ja ruokavalioneuvonnat, diabeetikoiden hoito ja ohjaus ym. Olen myös käynyt painonhallintaohjaajan koulutuksen. Potilaiden joukossa on paljon ylipainoisia ja joudunkin usein myös ottamaan puheeksi painonpudotuksen. Aikuisiän diabeteshan osittain johtuu myös ylipainosta, toki on muitakin tekijöitä mm. perimä, mutta suurin osa näistä kakkostyypin diabeetikoista kuitenkin on ylipainoisia. Tätä nykyä minun on luontevampaa heitä ohjata ja neuvoa, mutta aiemmin en varmaankaan herättänyt niin suurta uskottavuutta, kun ylipainoa oli itselläkin pahimmillaan se 18 kiloa (diabeetikko en kuitenkaan ole). Koinkin ironiseksi puhua ihmisille painonpudotuksesta, kun tiesin, että itsekin pitäisi tehdä jotain asialle. 

 
Nyt kun paino on pudonnut, harrastan paljon liikuntaa ja syön terveellisemmin kuin aiemmin, on omalta kannaltakin kivempi puhua niistä asioista potilaille ja ehkä myös enemmän herätän uskottavuutta, kun olen normaalipainoinen. Joskus olen miettinyt, että toisinko esille oman painonpudotukseni, mutta päätynyt kuitenkin pitämään sen omana tietonani. Jollekin se saattaisi oli motivaattori, mutta kyse on kuitenkin yksityiselämästäni, enkä ainakaan vielä ole potilaille asiasta puhunut. Oman taustani myötä on ehkä myös helpompi asettua potilaan rooliin, kun tietää, että sen kipinän ja motivaation löytäminen voi viedä aikaa. Terveydenhoitajathan ovat terveellisten elämäntapojen perikuva... not :D

Tänään soi: Jenni Vartiainen - Duran Duran

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti