sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Cooperia douppauksen avuin

Teimme eilen juoksutunnilla Cooperin testiin valmistavaa harjoitusta. Tämä tosin tapahtui juoksumatolla, niinkuin tapahtuu se varsinainen testikin, joten ei nyt mistään virallisesta Cooperista voida puhua. Aika hyvin pääsin oman ikäluokan keskitasolle ihan näin harjoituksenakin, joten siitä on varmasti vielä varaa parantaa, toivon mukaan sinne hyvän tason puolelle. Cooperin olen tainnut viimeksi juosta joskus peruskouluaikoina, eikä mitään muistikuvaa tuloksesta. 1500 metrin juoksun muistan ainakin olleen verenmaku suussa juoksua peruskoulussa, nyt toivon mukaan tilanne on vähän toinen. Testi tosin on luvassa juuri pääsiäisen aikaan, jolloin luultavasti olen poissa maisemista, joten pitänee kehittää jokin oma testisysteemi ihan mielenkiinnosta.


Douppaamiseni on mennyt tälle tasolle, että jouduin laittamaan D-vitamiinit ja rautatabletit lääkeannostelijaan eli dosettiin, että muistan ne ottaa :D Välillä kun ei muista onko tabletit jo ottanut ja kun ei halua mahdollisia tupla-annoksiakaan ottaa, niin avun tuo tämä pieni kapistus, mistälie messuilta tai lääke-esittelijältä saatu. Nyt ymmärrän ihmisiä, jotka sanovat lääkkeiden välillä unohtuvan, kun ne ottaa suoraan purkista. Douppaamiseni toinen osio on palautusjuoman käytön opettelu. Vaikka tuossa hiljattain sanoinkin, että en perusta kyseisiin tuotteisiin, niin ostin eilenkin palautusjuomaa, koska tiesin, että vedän 2 tuntia liikuntaa putkeen ja pian sen jälkeen piti olla menossa koko loppupäivän ja illan menoihin. Gatoradea hörpin pullollisen(!) pian treenin jälkeen, ehkä siitä jotain apua energiatasoihin oli. Paras paikka sen testaamiseen olisi jokin arki-ilta kahden tunnin urakoinnin jälkeen, koska silloin tuntuu ettei pääse enää mihinkään suuntaan, kun uupumus iskee kotiintulon jälkeen.

Tämä viikko mentiin tätä rataa, vähän laiskasti tosin:
ma: -
ti: sähly
ke: -
to: pikanen juoksulenkki
pe: -
la: sali+Indoor running
su: -

Tänään soi: Depeche Mode - Enjoy the Silence

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti