maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kunnon nostamista unen voimalla

Näin viime yönä unta treenaamisesta. Olin jumpassa ja kyseessä oli vielä tietty jumppa, tietyt biisit, tietyt koreografiat ja ohjaajaki viel meidän salilta. Ainoo mikä ei täsmänny oli paikka, sillä tunti vedettiin olohuoneessa :D Aamulla aloinki miettimään, että pitäiskö käydä vetäsemässä kyseinen tunti ja sinne sitten illalla päädyin ja loistotunti oliki! Eli kyllä sillä unella merkityksensä oli. Vaikken yöllä jumpannutkaan ja kasvattanut kuntoa, niin kyllähän lepo periaatteessa kuntoa kasvattaa, tämän tietää huippu-urheilijakin. 
 
Itse vetelin runsas vuosi sitten viikon ajan kunnolla treeniä joka päivä, niin kyllä siinä loppupuolella alkoi krakaamaan paikat. Yöllä heräsin kun nivunen tärisi ilman syytä ja selkä krakasi jumpassa pienestä hypystä ja oli kipeä pari päivää. Lepopäiviä pidän 2-4 viikossa eli ihan normikuntoilijan verran. Joskus kyllä tulee mentyä vähän kipeällä polvella tai jonkun muun vaivan kanssa liikkumaan, mutta yleensä pieni vika ei ole estänyt. Joskus vaiva on jopa unohtunut, kun on ollut niin vauhti päällä. Osaan kyllä jättää treenin väliin, jos joku paikka oikeasti kiukkuaa.

"Ravintolisäni" eli normiruoka.
Proteiinipatukan sijaan rahkaa ja marjoja.

Luotettava palautusjuomani vesi ja haastaja.


Urheilujuomat, proteiinipatukat, ravintolisät ym. eivät kuulu valikoimiini. Koen saavani tarpeeksi energiaa ihan siitä normiruoasta mitä syön. Tosin proteiinipatukat ovat jääneet kauppaan ihan sen takia, että vatsani menee niistä ylösalaisin, varmaan kaikista niistä keinotekoisista lisäaineista ym. johtuen. Ravintolisiä en ole koskaan kokeillut ja urheilujuomia juon lähinnä kisojen yhteydessä ja hyvin olen pärjännyt tähän asti ilman niitä. Enhän toki tiedä minkälainen vaikutus niillä olisi, jos käyttäisi jatkuvasti ja perehtyisi asiaan kunnolla. En vain ole niihin tottunut. Tänään tosin tein poikkeuksen ja ostin Gatoradea ihan kokeilumielessä :D Edellisestä pullosta minkä sain salilta, jäi juomatta yli puolet. Ihan hyvä ja pirteä olo oli treenin jälkeen jo ennenkuin Gatoraden korkkasin, joten en nyt osaa sanoa miten paljon vaikutti. Pistetään uuteen testiin huomenna sählyn jälkeen.

Tänään soi hikijumpan kunniaksi: Leila K - Electric

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti