maanantai 10. kesäkuuta 2013

Katseet maitoon

Paljon puhutaan palautusjuomista, lisäravinteista jne. Itse en ole koskaan niitä oppinut käyttämään ja olen kokenut pärjääväni ilman. Osa on varmasti ihan hyödyllisiä ja joillekin tarpeellisia, mutta ihan perusruoka on mulle riittänyt niin ennen kuin jälkeenkin treenin. Luennoilla oli puhetta myös näistä palautusjuomista ja tutkimusten mukaan maito paras palautusjuoma. Etsin tästä myös lisätietoa netistä ja löysinki tutkimuksia ja artikkeleita aiheesta. Kaikkein parhaimpana pidettiin rasvatonta maitoa tai jopa suklaamaitoa/maitokaakaota. Maidossa on paljon proteiinia, joka tehostaa treenin jälkeen lihasmassan kasvua ja sillä on myös palauttava vaikutus. Se myös nostaa suorituskykyä seuraavaa harjoitusta ajatellen. Maidossa on lisäksi hiilareita, mitkä täydentävät ehtyneitä energiavarastoja ja erityisesti suklaamaidossa on niitä vielä enemmän. (Maito ja terveys, Valio).

Itse olen aina ollut maitotyttö ja rasvattoman maidon kannattaja ja ruokajuomana se onkin ykkönen. Jotkut tykkäävät juoda viiniä ruoan kanssa, toiset vettä ja kolmannet mehua, mutta minä valitsen sen maidon, jos vain mahdollista :) Ja hyvä näin, sillä nyt voin alkaa käyttämään sitä palautusjuomanakin. Enkä kaakaollekaan ole koskaan irvistänyt :) Näistä palautusjuomista on varmasti monta mielipidettä siitä mikä on hyvää ja mikä huonoa ja mikä on vain markkinointikikka, että ihmiset saadaan ostamaan tiettyä tuotetta. Joku asiaan perehtynyt varmasti voisi keksiä maidostakin jotain sanottavaa, mutta itse ainakin olen uusi testaaja tässä maitosarjassa. Ja mielellään vielä suomalaista maitoa, sillä ainakin Britanniassa oleva maito on usein ns. kestomaitoa eikä yhtään mieleeni. Siellä muutenkin katsottiin kieroon, kun ostin rasvatonta maitoa ja monet keskustelut olenkin maitovalinnastani käynyt.

Maitoasiaa vielä toiseltakin kannalta. Yllättävää itsellekin oli, että kuidutkin saattavat heikentää kalsiumin imeytymistä. Ainakin näin on täysjyväviljavalmisteiden kohdalla. Lisäksi tee, suklaa, mansikat, raparperi ja pinaatti kuuluvat samaan heikentäjien sarjaan. Myös tee, suklaa ja mansikat kuuluvat ainakin omalla kohdallani yllättäjien sarjaan, etenkin kun suklaa periaatteessa on maitotuote (ainakin maitosuklaa). D-vitamiini tunnetusti lisää kalsiumin imeytymistä ja maitoonhan on usein lisätty sitä valmiiksi ja lisää sitä voi hankkia ainakin kalasta ja ah niin ihanasta auringosta :)

Tänään soi: John Murphy - Adagio In D Minor

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti