keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Sairaus+liikunta=lepo

British hot chocolate ja suosikkimuki :)
Enpä sitten ollut laskenut suunnitelmiin mukaan kurkkukipua, mutta se päätti tulla mukaan kuvioihin aamulla. Töissä alkoi päivän mittaan olemaan väsähtänyt olo ja hieman nenäkin on tuhissut. Illan menot (ulkona sateessa) peruutukseen, kotiin huilaamaan ja lämmintä juotavaa peliin. Ei kiitos flunssalle! Huonona tapanani vielä on mennä töihin kipeänä ja "periaatteeni" on, että jos ei ole kuumetta, niin töihin voi mennä. Erittäin huono periaate, pitäisi oppia siitä luopumaan, sillä ei siitä kruunua päähänsä saa, että on kipeänä töissä. Tauti vain pitkittyy ja saattaa vielä tartuttaa muutkin samalla, pitäisihän tämä terveysalan ammattilaisena tietää. Joskus vastaanotollani on käynyt sairaslomaa hakevia potilaita, jotka ovat olleet terveempiä kuin minä :P Ironista on, että kerron potilaille levon olevan tärkeä hoitomuoto. Niinpä niin, älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon...

Tässä koti-iltaa viettäessä ja lepäillessä on aikaa käydä läpi koulutehtävään liittyvää materiaalia. Kävin toissapäivänä kirjastossa lainaamassa kasan kirjoja ja pari on vielä lisäksi varauksessa. Liikuntalääketiede-kirja (toim. Vuori, Taimela, Kujala) osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi ja hyväksi opukseksi ja harkitsen jopa ostavani sen itselleni, sillä hintakaan ei ollut nettikaupoissa kovin kallis. Hyvä kirja niin kuntoilijalle kuin terveydenhuollon henkilökunnalle. 

Osa opuksista









Aiheeseen liittyen löysin kirjasta kappaleen koskien liikuntaa infektioiden yhteydessä. Yllättävää itsellekin oli, että esim. flunssan loppua kohden ei välttämättä tarvitse välttää liikuntaa kokonaan. Liikuntakielto/erityistä varovaisuutta on aina vähintään 3 päivää sairastumisen alusta, mutta taudinkuvasta riippuen voi jopa näinkin lyhyen levon jälkeen palata treenaamisen pariin, tietysti kevyesti aloittaen ja mikäli tauti on ollut lieväoireinen. Rajummissa taudeissa kuitenkin tulee välttää liikuntaa, kunnes oireet ovat helpottaneet. Tuntuu, että aina on puhuttu, että flunssan (tai minkä tahansa muun infektion) aikana ei saa harrastaa liikuntaa ja parantumisenkin jälkeen pitäisi pitää joitakin palautumispäiviä. Aion kuitenkin jatkossakin sairastaa myös "kevyet" flunssat rauhassa ja levätä hetken sen jälkeen, koska tuntuu, että elimistö kaipaa sitä lepoa vielä hetken aikaa. Pieni riski kuitenkin aina on saada sydänlihastulehdus ja liika liikunta vain pitkittää infektiosta toipumista. No toivotaan, että tämä alkava flunssa menee säikähdyksellä ohi. Johan tässä ehdin 4 päivää putkeen vetää treeniä sali-spinning-hikirääkkijumppa+rääkkivatsatreeni-sähly-meiningillä, joten kaipa elimistökin tarvitsee lepoa senkin suhteen :) Mutta en tällaista lepoa halunnut. Jatkanpa kaakaomukin jälkeen Finrexinin pariin.

Tänään soi: David Lindgren - Skyline

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti