Nuhanenän nenänalusen rikkoja ja korjaaja |
Aika on kulunut (tai madellut) telkkarin, tietokoneen, sängyn ja sohvan välimaastossa nenää niistäen. Mikään ruoka ei tahdo oikein maistua ja lähinnä alas on mennyt keitto, juotava jogurtti, jäätelö ja vaalea leipä. Tänään sain päätä selville sen verran, että tartuin koulutehtävän tekoon. Selkä- ja niska-hartiaseudun lihaskuntoa ja liikkuvuutta ylläpitävät liikuntamuodot ovat olleet syynissä. Monihan kärsii kyseisistä vaivoista enemmän tai vähemmän, koska nykyään tehdään paljon päätetyötä. Kuulostaako tutulta? Liikunnan suhteen selkävaivoja voi ehkäistä ainakin salitreenillä, salsalla, napatanssilla, pilateksella ja stepaerobicillä. Tosin viimeisimmän merkitys ei ihan auennut, että mikä vaikutus sillä on. Niska-hartiavaivojen ehkäisyyn tehoaa keppijumppa, hiihto (ja varmaan sauvakävely menee tähän samaan sarjaan), uinti, soutu ja salitreeni, venyttelyn tärkeyttä unohtamatta. Niska-hartiaseutua tukevien lihasten ja käsien treenaaminen ovat osa ennaltaehkäisyä myös. Toki työskentelyasennoilla on oma merkityksensä ja ainakin allekirjoittaneella on pari päivää mennyt kummallisissa kiemuroissa sohvalla ja lattialla läppäri sylissä, juuri näin :)
Tänään olisi ollut Sh'bam ja uusi ohjelma nro 13, minkä olisin halunnut mennä testaamaan, mutta ei auta :( Ainakin teaserin ja tracklistin perusteella vaikutti ihan kivalta. Onneksi flunssaisen päivää sentään piristi postipaketti, mistä löytyi kaksi huivia ja saman verran paitoja, joista toinen oli treenitoppi. En meinannut millään löytää kivaa ja sopivanhintaista treenitoppia, koska aloin oikein nirsoilemaan :D Onlyn toppiin kuitenkin päädyin ja kerrankin vähän muuta väriä kuin oranssia, mustaa tai punaista. Let the game begin!!
Tänään soi ihan loistava treenibiisi, jonka kuulin maanantaina jumpassa: Marilyn Manson - Rock Is Dead
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti