sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kuntotestejä ja viikonlopun huveja

Eilinen koulupäivä vierähti enimmäkseen kuntotestejä tehden. Vuorossa oli lihaskuntoa, tasapainoa, liikkuvuutta, polkupyöräergometriä, kehonkoostumusta ja ihopoimumittausta. UKK-kävelytesti kuului myös ohjelmaan, mutta sateen vuoksi se jäi vapaa-ajalla tehtäväksi. Mittaukset ei ihan täysin varsinaista testitilannetta vastannu, koska kyseessä kuitenki oli testien tekemisen harjoittelua, mutta aika hyvin suuntaa varmasti antavat. Toisaalta, itsekin olisi voinu pitää hieman huilia edellisenä päivänä, jotta lihakset olisivat olleet mahdollisimman vetreät. Lihaskunto oli pysynyt aika samanlaisena, ehkä kyykyt sujuivat hieman paremmin kuin vuosi sitten. Venyvyys oli kyllä melkeen pelottavan huonoa, ihan niin jäykkä en ajatellut olevani, joten ehkä asialle voisi tehdä jotain. Polkupyöräergometristä en oikein vielä osaa sanoa, ennen kuin olen sen tarkemmin käyny läpi ja laskeskellut tulokset. Kiva kuitenkin oli päästä testailemaan ja oppimaan varsinaista testaamista. Nyt vain kaikki tulokset analyysiin kirjojen avulla, niin saa varmasti enemmän niistä irti.

Punnitse & säästä -kaupassa vierailu kuului tämän päivän ohjelmaan ja mukaan tarttui gojimarjoja, siemensekoitusta, pakastekuivattuja hedelmiä ja lohikäärmehedelmää (eli pitayaa). Vaikea oli päättää mitä haluaa ja paljon jäi vielä kokeilematta. Nytkin jokaisesta lähti mukaan pieniä määriä (paitsi gojimarjoja vähän enemmän), jotta voi kohta mennä uudelleen käymään :) Luonnonjogurtti sai heti kyytipojakseen gojia, pitayaa ja kuivattuja hedelmiä, nam!

Eilen myös käytiin PMMP:n tokavikalla keikalla jäähallilla fiilistelemässä. Oltiin kaverin kanssa omassa katsomo-osassamme ainoot jotka heilu pystyssä koko keikan. Muut tyyty istumaan, mut ite en siihen kyenny, ihan eri asia on fiilistellä ja tanssia biisejä, ku istua paikoillaan :) Tänään pitäisi jaksaa tarttua koulukirjoihin ja siirtyä tehtävien ja tentin lukemisen pariin.



Tätä viikkoa:
ma: vesijuoksu+uinti
ti: sähly
ke: -
to: -
pe: Sh'bam+pikakahvakuulailua
la: kuntotestailua
su: -

Tänään soi: PMMP - Matkalaulu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti